Suomi-koriksen legenda Hanno Möttölä juhli viime viikolla 40-vuotispäiviään ikimuistoisissa merkeissä, kun NBA rantautui Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin Basketball Without Borders -leirin muodossa. Susijengi-uransa kaksi vuotta sitten lopettanut Käpylän jätti toteuttaa nyt kutsumustaan Suomi-koriksen tulevaisuuden tekijänä valmentajan roolissa.

Möttölä muotoili Basketball Without Borders -leirin avajaispäivänä olevansa ”mustasukkainen” nykypäivän nuorille koripalloilijoille. Puolapuiden ja jumppasalien ajoista on edetty pitkälle, ja tämän päivän suomalaisjuniorit tietävät pääsevänsä maajoukkueissa kansainvälisen tason valmennukseen kansainvälisen tason olosuhteissa.

– Kaikki on lähtenyt siitä, että meillä on ollut ihmisiä, joilla on ollut visio siitä, miten valmennusta on kehitettävä. Yhtä olennaista on se, että riittävä määrä niin pelaajia kuin valmentajia on ollut ammentamassa oppia Suomen rajojen ulkopuolella. Tätä kehitystä ei voi saavuttaa pelkästään kirjoista, klinikoilta tai vain kotimaassa pelaamalla, Möttölä arvioi.

– Emme ole vieläkään valmiit eikä vaatimustasomme ole vielä Euroopan huippua, mutta olemme kovaa vauhtia matkalla oikeaa tietä. Voisin sanoa, että jo viimeisen kymmenen vuoden ajanjaksolla olemme keksineet koko homman kuin alusta uudelleen, jos vertaa 90-luvun alun toimintaan.

– Pitää myös muistaa, että koripallo on älyttömän kilpailtu laji. Vaikka nyt näyttää hyvältä, emme saa tuudittautua. Saamme pelaaja- ja valmentajatasolla todistaa itseämme joka päivä uudelleen, tai muuten pelaajia ei enää lähde yliopistoon eivätkä koulut enää tule scouttaamaan pelaajiamme tänne Suomeen. Tämä fakta pitää minut ja päävalmentaja (Antti) Koskelaisen varpaillaan joka päivä Märskyn harjoituksissa.

Möttölä oli Susijengi-sentteri Gerald Lee Jr.:n kanssa paikalla 31. elokuuta, kun Helsingin Rautatientorilla julkistettiin vuoden päästä alkavia EM-kotikisoja juhlistava #Eurobasket2017-veistos. Möttölän mukaan Susijengi onkin vuoden päästä poikkeuksellisessa tilanteessa.

– EM-kisat ovat tietyllä tapaa vedenjakaja. Susijengi-huuma on kasvanut kasvamistaan vuosien ajan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa on saatu yksi EM-alkulohko Helsinkiin ja kotikentällä voittoja pitäisi tulla, muotoili Möttölä.

Lähde: Koripalloliiton tiedote

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)