Espanjan Javier Fernandez on taitoluistelun miesten Euroopan mestari vuosimallia 2015. Tukholman Globenissa luisteltu EM-kulta on 23-vuotiaalle espanjalaiselle jo kolmas peräkkäinen, ja se tuli huikean ylivoimaisella esityksellä.

Fernandez johti kilpailua selvästi jo lyhytohjelman jälkeen. Hän luisteli tyylikkäänvapaaohjelman, jonka ainoa kauneusvirhe oli neloissalchowin kaatuminen ja joka toi myösvapaaohjelman kärkipisteet. Mestaruuden tuoneet yhteispisteet olivat 262,49.

Hopealle nousi lyhytohjelman jälkeiseltä neljänneltä sijalta Venäjän Maxim Kovtun. EroaFernandeziin kertyi kuitenkin yli 26 pistettä. Kovtun pudotti pudotti maanmiehenstä Sergei Voronovinniukasti pronssille.

Ensimmäistä kertaa arvokisoissa vapaaohjelmaan selviytynyt Suomen Valtter Virtanenei onnistunut ohjelmassaan parhaalla mahdollisella tavalla. Pienet virheet pudottivat hänetlyhytohjelman jälkeiseltä 15. sijalta lopputuloksissa 18:nneksi.

Perjantaina luisteltiin myös pariluistelun lyhytohjelma. Venäjällä on kilpailussakaksoisjohto. Ykkösenä ovat Ksenia Stolbova/Fedor Klimov (71,38) ja toisena Yuko Kavaguti/AlexanderSmirnov (69,86). Kolmantean jo selvästi jääneenä on Ranskan pari Vanessa James/Morgan Cipres (60,13).

EM-taitoluistelu, miesten lopputulokset

1. Javier Fernandez ESP 262,49
2. Maxim Kovtun RUS 235,68
3. Sergei Voronov RUS 233,05
18. Valtter Virtanen FIN 164,80

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)