Mika Poutala luisteli Salt Lake Cityn maailmancupin toisena päivänä upean 1000 metrisen. Poutala sijoittui ajalla 1.07,63 kahdeksanneksi vain neljä kymmenystä palkintokorokesijoituksesta. Aika on samalla maailmantilaston kauden kahdeksanneksi paras.

Aika on Poutalan uran toiseksi paras 1000 metrillä. Ainoastaan lähes kuusi vuotta sitten 13.12.2009 samalla Salt Lake Cityn Olympic Ovalilla mies on päästellyt kaksi ja puoli ratakierrosta kovempaa (1.07,24). Matkan Suomen ennätys on Pekka Koskelan ex-maailmanennätys 1.07,00 vuodelta 2007 samalta radalta.

Lauantain kisan voiton vei hurjassa kunnossa oleva Venäjän Pavel Kulizhnikov ajalla 1.06,70. Hollannin Kjel Nuis (1.07,02) oli toinen ja Gerben Jorritsma (1.07,23) kolmas.

Maailmancupin pisteitä Poutalle kertyi 36 ja hän on matkan kokonaispisteissä kahden osakilpailun jälkeen yhdeksäntenä. Kulizhnikov johtaa 180 pisteellä ennen Jorritsmaa (170) ja Nuisia (150).

– Hyvä veto. Jaksoin hyvin viimeisen kierroksen, mutta viimeiseen kaarrteeseen tuli lopussa horjahdus, joka verotti kymmenyksen tai kaksi. En olisi uskonut ennen kauden alkua, että tonnikin kulkee näin hyvin, Poutala totesi.

Pekka Koskela luisteli 1000 metrin B-ryhmässä 1.09,40 ollen 17:s. Koskelan kierrokset menivät 25,5 ja 27,1.

Juho Vaittinen paranteli perjantain tapaan ennätystään, nyt 1000 metrin ennätykseksi kirjataan 1.11,06. Vanha ennätys parani neljä sekunnin kymmenystä. Kierrosajat olivat 25,8 ja 28,2.

Vaittisen sijoitus B-ryhmässä oli 32:s. Ensimmäinen kierros sujui jo mainiosti, mutta toisella puhti vielä loppui kesken.

Elina Risku avasi maailmancupin pistetilinsä luisteltuaan 500 metrin B-ryhmässä seitsemänneksi. Mc-pisteitä tuli tilille neljä. Riskun aika 38,71 on vain sadasosan heikompi kuin hänen viime viikonloppuna Calgaryssä luistelema Suomen ennätys.

Yksi Suomen ennätys Riskulle kuitenkin syntyi, kun viiikonlopun aikojen yhteistulos 77,500 (38,79 + 38,71) löi entisen ennätyksen 0,34 sekunnilla. Entinen ennätys oli Riskun nimissä kahden vuoden takaa Salt Lake Citystä sekin.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)