Taitoluistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina Vantaalla, jossa yksinluistelun juniorit ja seniorit sekä jäätanssiseniorit kilpailivat lyhytohjelmissa.

Naisten kilpailu muodostui jännistysnäytelmäksi, jossa hienoiseksi ykköseksi luisteli Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustava Emmi Peltonen ennätyspistein 61,25. Espoon Jäätaitureiden Viveca Lindfors antoi täyden vastuksen sijoittumalla kilpailussa toiseksi, luistelemalla hänkin ennätyksensä 59,89. Kotimainen kärkikaksikko onnistui kumpainenkin ohjelmissaan.

Kilpailussa ensin luistelleen Peltosen ohjelma alkoi vakuuttavasti kolmois-kolmois -yhdistelmällä, jonka jälkeen myös kolmoisritti onnistui. Tangoon tulkittu ohjelma oli vaikuttava kokonaisuus myös esittämisen osalta, joka nostikin hänen lyhytohjelman ykköseksi. Lindfors, joka oli tänään teknisesti parempi, aloitti hänkin kolmois-kolmois -yhdistelmällä ja jatkoi laadukkaasti kolmoislutzilla.

– Minulla on SM-kisoissa aina hyvä fiilis ja sellainen oli tänäänkin. Suoritus on kuitenkin nollattava, sillä huomenna on uusi päivä ja se tuo mukanaan mitä tuo. Lähden antamaan silloinkin parastani, hallitseva Suomen mestari Peltonen sanoi.

Lindfors harmitteli hiukan taivutuspiruetin tason jäämistä aiottua alemmaksi, mutta oli muuten tyytyväinen luisteluunsa.

– Olen harjoitellut hyvin ja pystyin tänäänkin luottamaan tekemiseeni. Huomenna tavoittelen puhdasta ohjelmaa, Lindfors sanoi.

Naisten kilpailussa kolmantena on Tapparan Hanna Kiviniemi, joka onnistui hänkin päästen omalle tasolleen. Kiviniemi keräsi pisteet 48,08.

Lähde: Taitoluisteluliiton tiedote

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi)