Helsinki Seagulls kukisti miesten Korisliigan tiistain ainoassa ottelussa Salon Vilppaan vieraissa selvin lukemin 76-61 (19-17, 21-10, 21-18, 15-16). Voitto varsinaisella peliajalla oli Seagullsille kauden ensimmäinen.

– Puolustuspelimme oli toistaiseksi ehjintä tällä kaudella, kun jätimme kotijoukkueen 61 pisteeseen.Erikoismaininnan ansaitsee Antto Nikkarinen, jonka johdolla Vilppaan alkukauden paras pistemies DougWiggins jäi nyt kahteen pisteeseen, kehui Seagullsin valmentaja Mikko Larkas Koripalloliitonverkkosivuilla.

Ottelun ehdoton hahmo oli 33 pistettä upottanut ja 12 levypalloa kahminut SeagullsinJason Conley. Debyyttinsä Seagullsin paidassa tehnyt kaksimetrinen Terrence Watson (200 cm/100 kg) ei vielä ollutparhaassa iskussaan, mutta heitti kuitenkin neljä pistettä.- Ei liene epäselvää, että meille on ollut suuri haaste löytää sopiva sisäpelaaja. Olemme itse asiassakeskustelleet Watsonin kanssa kahden vuoden aikana jo useampaan kertaan, mutta syystä tai toisestasopimus on jäänyt tekemättä. Suurin kysymysmerkki on ollut varmaankin miehen pituus, jonka ei kuitenkaankannata antaa hämätä. Urheilullinen ja liikkuva pelaaja sopii pelitapaamme ja uskomme, että hän pystyyulottuvuutensa avulla olemaan todellinen uhka niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin, kommentoitoiminnanjohtaja Sauli Silvonen.

Vilpas on sarjataulukossa kuudentena ja Seagulls sijalla yhdeksän.

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)