Kotimaisen yleisurheilun GP-kautta jatkettiin lauantaina Oulussa.Camilla Richardssoninjuoksu oli illan parasta antia.
Richardsson juoksi Oulussa 5000 metriä ja teki matkalla oman ennätyksensä.
Richardsson juoksi lauantaina ajan 15.11,63. Oma ennätys parani viidellä sekunnilla.
Voittoon asti juoksu ei kuitenkaan riittänyt, vaan kilpailun voitti JapaninNozomi Tanakaajalla 14.53,60. Kyseessä oli myös Tanakan oma ennätys.
– Odotin 15.10:n aikaa, ja toki sitä aina toivoo parempaa. Mutta tyytyväinen olen juoksuuni, sillä viime viikot ovat olleet vaikeita, Richardsson kommentoi SUL:n tiedotteessa.
Richardssonin kausi on ollut vaikea. Hän koki ikävän haverin kuukausi sitten Ranskanssa käydyssä kilpailussa ja se on laittanut suunnitelmia uusiksi.
-Hiukan kuitenkin harmittaa, sillä nyt alkumatka tuntui tosi helpolta. Kolmen tonnin kohdalla ajattelin, että tänään tulee tosi kova aika. Mutta kun Tanaka lähti siitä niin kovaa ja jäin yksin, niin vauhtini hyytyi. Tiesin ennätyksen kuitenkin tulevan, joten jaksoin taistella hyvin loppuun saakka. Uudesta ennätyksestä pitää olla aina tyytyväinen, hän sanoi.
Lue myös: Valtteri Bottas on hylätty – talli teki todella nolon mokan































