21-vuotias Teemu Suninen jatkoi varmaa ajoaan Saksan MM-rallin toisena päivänä lauantaina.

Ensimmäistä asvalttiralliaan nelivetoisella MM-tasolla ajava Toyotan nuorten kuljettajien koulutusohjelmaan kuuluva Suninen, kartturinaan Mikko Markkula, on WRC 2 -luokassa kahden ajopäivän jälkeen viidentenä. Suninen on oppinut jo paremmin Oreca -tallin Ford Fiesta R:n tavoille ja hyödyntänyt oppimistaan.

– Tänään olemme jo pystyneet hallitsemaan jarrutuksia. Täytyy vain pitää mielessä, että jarrut ovat herkät ylikuumenemaan. Ajoon ne eivät juuri ole vaikuttaneet, Suninen sanoi.

– Risteyksiä siellä (Panzerplatte Lang) oli, mutta ne onneksi pääsee ajamalla läpi. Ei tarvitse käyttää käsijarrua. Saahan sillä pätkällä ajaa. Melkein sen voi laskea urheilusuoritukseksi, kun 27 minuuttia menee erikoiskokeella aikaa, Suninen kuvaili tuntemuksiaan.

– Onhan se totta kai helpompaa jo kuin eilen. Koetetaan nyt vain jatkaa fiksusti, ettei mennä rajan yli. Olemme kuitenkin nostaneet vauhtia, emmekä oikein tiedä, missä raja menee. Sen takia pitää olla varovainen, Suninen suunnitteli.

Sunnuntaina Saksan MM-rallissa ajetaan neljä erikoiskoetta.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)