lauantai-iltana klo 19 Suomen aikaa allekirjoitettiin sopimus ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan osakilpailun järjestämisestä Suomessa.MotoGP-sarjan promoottorin Dornan kanssa eilen Sachsenringin MotoGP-kilpailun yhteydessä allekirjoitetun sopimuksen myötä Suomi tulee isännöimään moottoripyöräurheilun kuninkuusluokan kilpailua todennäköisesti jo vuonna 2018.
– Tarkoitus on saada MotoGP:n Suomen osakilpailu järjestettyä jo kahden vuoden kuluttua, mutta viimeistään se tulee tapahtumaan vuonna 2019, Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala kertoo Moottoriurheilu.tv:n tiedotteessa.
Suomi tulee isännöimään MM-osakilpailua Iitin kunnassa parhaillaan rakenteilla olevalla KymiRingillä.
– Tämän eteen on vuosia tehty työtä ja nyt vihdoin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja sopimus saatiin allekirjoitettua. Sekä Dorna että Kansainvälinen Moottoriliitto FIM ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että MM-sarja tekee paluun Suomeen. Tämä oli työvoitto kaikille osapuolille, Nevala iloitsee.
KymiRingistä valmistuu parhaillaan kansainvälisen tason johtava ajokoulutus- ja liikenneturvallisuus- sekä moottoriurheilukeskus. Moottoriurheilutoiminnalle suunniteltu kokonaisuus koostuu noin 4,5 kilometriä pitkästä asfaltoidusta kansainvälisesti luokitellusta moottoriradasta, jonka yhteyteen kuuluu rallicrossrata. Lisäksi alueelle toteutetaan kartingrata sekä motocross-, speedway- ja endurorata. Tarkoitus on, että alueella voidaan harjoitella kokonaisvaltaisesti eri moottoriurheilulajeja sekä järjestää kilpailuja.
Radalla on Kansainvälisen autoliitto FIA:n luokitus: Grade 2 (toiseksi korkein) sekä Kansainvälisen Moottoripyöräliiton FIM luokitus: Grade A (korkein). Perussuunnitelman perusteella on mahdollista toteuttaa tietyin täydennyksin myös Formula 1 -tason (Grade 1) rata.

































