Roope Korhonen kilpaili Suomen MM-rallissa WRC2-luokassa. Hän joutui pettymään lopulta rengasrikon myötä.

– Laukaa oli vaikea, se ei lähtenyt ajollisesti ja pito vaihteli ihan älyttömästi. Myhinpää mielestäni tuli hyvin, mutta kello ei tykännyt. Meinasi vetää jo mielen matalaksi, että mikä mättää. Onneksi Ruuhimäki tuli hyvin, siellä oli kuivaa ja tasainen pito. Juuri ennen spekuloitiin eikö auto tai oma ajotyyli toimi liukkaalla. Kaikki onneksi kunnossa, ja pelissä ollaan mukana, kertoi Korhonen tiedotteessa.

Lauantaina lenkki tuli rengasrikko. Se pilasi haaveet voittontaistosta.

– Västilä 2:lla ennen puoltaväliä tyhjeni rengas, sillä nilkutettiin maaliin ja hävittiin rapia minuutti. Siihen asti meni hyvin. Täytyy videolta katsoa missä rengas meni, ei ollut mitään ihan selvää kolausta missä se olisi hajonnut. Sen jälkeen meni vähän fiilis, ja ei lähdetty sittemmin mitään ihmeitä yrittämään. Päijälä ja Ouninpohja tuli toisellakin ajokerralla ihan hyvin. En edes tiedä sijoitusta tällä hetkellä, mutta ei sillä oikeastaan nyt ole väliä. Ajellaan huomenna kilometrit, ja jos kaikki menee hyvin, koitetaan ajaa hyviä aikoja.

Sunnuntaina ajettiin MM-sarjasta tuttuun tyylin kaksi erikoiskoetta kahteen kertaan. Korhonen keräsi tärkeät kilometrit talteen ja sijoittui lopulta pisteistä ajavista kuljettajista kuudenneksi luokassaan.

– Harmittava rengasrikko, mutta kyllä suoritukseen voi muuten olla tyytyväinen. Nyt pystyttiin nostaa selkeästi tasoa ja näyttää vauhtia. Kiitoksia koko tiimille ja kaikille hommassa mukana oleville, päätti Korhonen.

WRC2 -luokan Voittoon ajoi Oliver Solberg ennen Jari-Matti Latvalaa.

Lähde: Tiedote
Kuva: Antti Lehtinen

LUE MYÖS: Näkökulma: Tuhlaajapojan perintö – Neymarin päättymätön juhla (FutisUutiset.fi)