Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyy Lapuan ympäristössä ajettavalla, sarjan neljännellä osakilpailulla. Kilpailun kierroksia nostaa SM3-luokassa tarjolla oleva huippupalkinto, jonka ratkaisuhetkiä nyt eletään.Luokan viiden kärkeen SM-pisteissä yltävät enintään 25-vuotiaat kuljettajat kutsutaan heti seuraavana päivänä käynnistyvään testisessioon, jossa joukosta valitaan potentiaalisin tulevaisuuden tähti. Hänelle annetaan alle Citroën DS3 R3T -auto Printsport-tiimin ylläpidolla renkaineen päivineen kotimaan MM-ralliin, Neste Oil Ralliin. Vielä yksi testipäiväkin kustannetaan, joten heinäkuun lopun MM-osakilpailussa on tällä kaverilla ehdottomasti näytön paikka.

Henri Haapamäki onvalmistautunut huolella

Tällä hetkellä SM3-luokan nuoristakorkeimmalla finaaliin oikeuttavissa SM-pisteissä on HenriHaapamäki, jonka valmistautuminen kisaan on vakuuttavaa:

– Tätähetkeä on kovasti odotettu ja tähän on tähdätty. Olen tehnytpaljon töitä AKK Sportsin tarjoamaa palkintomahdollisuutta varten.Pari kisaa, niin Latvian Talsi-ralli kuin ABC-rallikin on käytyajamassa, että tuntuma kesäkeleille olisi hyvä. Lisäksi ontreenannut nuotitusta, fyysistä kuntoa ja englannin kieltäkin.Kyllä noita olisi tietysti hyvä harjoitella ilman palkintoakinralliautoilijan uraa varten, mutta nyt kun tähtäimessä on tämäjuttu niin olen siitä saanut potkua tekemiseen. Toisaalta, jos käyniin hyvin että palkinnon satun saamaan, niin sittenhän se työntekovasta alkaa, Haapamäki tietää.

Palkintoon kuuluu AKK SportsOy:n maksamana yksi testipäivä, mutta Henri Haapamäki on joajatellut asiaa pidemmälle.

– Yksi päivä on ihan ok, muttajos itse pääsen siihen tilanteeseen niin ehdottomasti kyllä alanhakea lisätestimahdollisuutta samanlaisella autolla, että varmastiolisin parhaassa mahdollisessa iskussa Neste Oil Rallia varten.

NesteOil Rallissa nuori lupaus osallistuu WRC3-luokkaan. Kilpailu on sekäopettavainen että näytön paikka.

– Palkinnon myötä pääseeesille MM-piireissä ja saa itselleen myös medianäkyvyyttä janimeään tutuksi niin alan ihmisille kuin yleisöllekin.

LapuanSM Pohjanmaa-Ralliin hän suhtautuu vakavasti:

– Kyllähän tuopalkinto vähän tuo paineita Lapuan kisaan, sillä nyt ei saamokata. Mutta täytyy vaan lähteä siitä, että kisassa tyhjentääpään ylimääräisistä ajatuksista ja keskittyy vain siihenhetkeen ja ajamiseen.Alueen tiet ovat ainakin sopineet minullehyvin, olen aiempina vuosina menestynyt siellä hyvin.

Muitapalkinnosta vielä kisaavia ovat Samuli Vuorisalo, Teemu Suninen,Henri Kolsi, Joonas Tokee, Olli Lahti ja Ville-MarkusMarttinen.

SM3-luokan autot starttaavat SM Pohjanmaa-Rallissareitille ensimmäisenä, pistetilanteen mukaan käännetyssäjärjestyksessä. Näin järjestäjä pyrkii takaamaan näillepalkinnossa kiinni oleville nuorille parhaat mahdolliset olosuhteetajaa kilpaa elämänsä tilaisuudesta. Nuoren lupauksen testaaminenalkaa heti seuraavana päivänä nuotituskokeella, jonka vetääMM-tason kartanlukija Mikko Markkula. Vierumäen urheiluopistollajatketaan psykologisten ja fyysisten testien merkeissä ja alanasiantuntijat haastattelevat urheilijat päätöksensätueksi.

Palkinnon voittanut nuori lupaus julkaistaan tiistaina17.6. Valintaraatiin kuuluu alan vaikutusvaltaista joukkoa, kutenFIA:n WRC Manager Michèle Mouton, Neste Oil Rallin kilpailunjohtajaKai Tarkiainen ja kartanlukija Jarmo Lehtinen vain muutamiamainitaksemme.

SM4: Joose Kojo Hautamäen jahdissa

SM3-luokanohella toisessa sarjan kaksivetoisten luokassa, SM4, on nähtytällä kaudella konkarin hallintaa. Järviseudun UA:ta edustavaVille Hautamäki menee todella kovaa ja johtaa sarjaa reilulla 20pisteellä. Joose Kojo on sarjapisteissä kakkosena tasaisellasuorituksellaan, alla on kaksi kakkossijaa ja yksikolmossija.

Kesäkauden alku ei ole kuitenkaan mennyt aivansuunnitelmien mukaan:

– Harmittaa hiukan vähäiseksi jäänyttesti, tarkoitus oli saada kilsoja alle enemmän, Kojo kertoo.

–Kahtena viikonloppuna on yritetty treenata, mutta auton ohjauksenkanssa on ollut ongelmaa. Siinä mielessä hyvä, että nytviikonloppuna vika ilmeisesti löytyi ja tiedetään mitä tehdään.Nyt vain toivotaan, että osat tulevat ajoissa jotta saadaan korjaustehtyä. Kojo ei anna vastoinkäymisten kuitenkaan lannistaa:

–Ei sinne nyt häviämäänkään lähdetä. Ville (Hautamäki) ajaakotiseuduillaan, joten on varmasti taas tosi kovassa iskussa. Siitäkuitenkin lähdetään, että kovempaa mennään, hän ilmoittaa.

AriVihavainen: risteysajo ratkaisee

Nelivetoisten luokissa on kisaanvalmistauduttu myös kesäkauden avaavilla ”treenikisoilla”.SM1-luokassa Jarkko Nikaran jälkeen kakkosena oleva Ari Vihavainenon SM-starttiin valmis:

– Pari viikkoa sitten ajettiinyksi kisa, että saatiin tuntumaa kesäkeliin. On mukava lähteävetämään reilua sorakisaa nyt talven vähän erikoisten kelienjälkeen, Vihavainen toteaa.

– Minulle ainakin sopii paremmin,että on selkeästi soraa eikä keli muutu koko ajan, se loskatalvella häiritsi minua.

SM Pohjanmaa-Rallin ratkaisutekijäksiVihavainen nimeää erityisesti risteysajon.

– Siellä onyleensä kymmenittäin 90-asteen kääntymisiä. Niiden lisäksi onsuoria peltoteitä ja tasaista, ei lainkaankorkeuseroja.

Ennakkosuosikki: Joni Nikko

SM2-luokkaa johtavaPohjanmaan oma poika Joni Nikko on Vihavaisen kanssa samaa mieltätiestön tyylistä, mutta erikoisuus ei häntä hetkauta:

– Enmieti tiestön luonnetta sen enempää, kovaa mennään aina kuntietä on, Nikko heittää.

Hänelle asetellaan hyvinkin vahvastikisan ennakkosuosikin viittaa, voittihan hän viime vuonna koko kisanja ajaa kotikonnuillaan:

– Ennakkosuosikin paineita ehkä vähänon. Sekä itse odottaa enemmän, että lisäksi on tietysti enemmänkavereita katsomassa, Nikko myöntää.

– Viime vuonna nuopaineet ainakin kääntyi hyväksi lataukseksi ja tuli voitto, jotenehkä se sitten minulle sopii.

SM Pohjanmaa-ralli ajetaanlauantaina 14.6. keskuspaikkanaan Lapua.

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)