Motopark-tallin 17-vuotias F4-kuljettaja Simo Laaksonen sijoittui kauden seitsemännessä ADAC F4-sarjan osakilpailussa Zandvoortissa Hollannissa sijalle 12.

Viikonlopun kaikki kolme kilpailulähtöä olivat kolareiden sävyttämiä. Ensimmäisessä startissa Laaksonen joutui keskeyttämään kierroksella seitsemän kolarin seurauksena. Toisessa startissa lupaava formulakuljettaja nousi sijalle 12, kun viikonlopun kolmas startti keskeytettiin jo viiden kierroksen jälkeen joukkokolarin takia.

– Ensimmäisen lähdön kolari oli kilpailutilanne. Taistelin sijoituksestani, lähdin ohittamaan edellä ajanutta, mutta kaveri törmäsi ohitustilanteessa autoni kylkeen ja ajauduimme molemmat ulos radalta. Toinen startti oli kovaa kamppailua koko ajan. Sija 12 oli tyydyttävä, Laaksonen totesi.

Kolmas lähtö ajettiin rankkasateessa. Jo parin kierroksen jälkeen turva-auto tuli radalle ja muutamaa kierrosta myöhemmin lähtö keskeytettiin joukon keskivaiheella tapahtuneen joukkokolarin takia punaisella lipulla, ja lähtöä ei enää jatkettu.- Kauden aikana olen kaksi kisaa voittanut ja sijoittunut kerran toiseksi. Ja vaikka tämä viikonloppu ei mennyt suunnitelmien mukaisesti niin ajosuoritukseni ovat parantuneet ja ero kärkeen on pienentynyt koko ajan.Sarjan kolme viimeistä kilpailulähtöä ajetaan reilun kuukauden kuluttua 1.-2. lokakuuta Hockenheimissa Saksassa. Sarjan yhteispisteissä kymmenentenä ajava Laaksonen ei ole Hockenheimin maineikkaalla radalla ennen kilpaillut.