Eerik Pietarinen sijoittui WRC2 -luokan kuudenneksi sunnuntaina päättyneessä Sardinian MM-rallissa. Volkswagen-kuljettajan kilpailu eteni nousujohteisesti vauhdin noustessa rallin loppua kohti.
Ensimmäistä kertaa Sardinian MM-ralliin osallistuneet Pietarinen ja kartanlukija Antti Linnaketo olivat kisailemassa kauniilla Välimeren saarella odottavin mielin. Ralli tiedettiin sarjan rajuimpiin kuuluvaksi, ja sitä se myös oli.
Positiivinen yllätys oli, ettei yksikään kilpailija menettänyt toimintakykyään +40 astetta hipovassa ulkolämpötilassa, auton sisätiloissa lämmön noustessa liki tuplalukemiin.
Pietarisen osalta ralli lähti liikkeelle tunnustellen, mikä kovatempoisessa MM-osakilpailussa tarkoittaa liki varmuudella sitä, että kuumin kärki karkaa riskejä kaihtamatta.
– Jarrujen lämpö nousi perjantaina, ja samalla teho hieman hävisi. Poljin meni pehmeäksi, Pietarinen kertasi päivän tapahtumia.
Se tarkoitti sitä, että pitkälle lauantain lenkille 28-vuotias kuljettaja lähti luokan yhdeksänneltä sijalta. Sillä sijalla Pietarinen ja Linnaketo olivat EK7 jälkeen, sillä päivän kaksi viimeistä erikoiskoetta peruttiin.
Kahdeksan erikoiskokeen urakkaan mahtui ilon ja huolen hetkiä. Ison plussan toivat selkeästi parantuneet erikoiskoeajat.
– Vähän parempaa vauhtia pystyimme pitämään lauantaina. Meiltä vain meni kolme rengasta, ja vaikka ajoimmekin pari ”OK” pätkäaikaa, niin auto tuntui vaikealta saada kääntymään. Etenkin liukkaissa olosuhteissa se puski. Iltapäiväksi teimme muutoksia vakaimiin ja iskunvaimentimiin, ja ajat paranivat.
Kolme varsinaista kisapäivää jättivät aavistuksen ristiriitaisen maun kuljettajan suuhun.
– Lopputulos ei ole hyvä. Olimme ensimmäistä kertaa täällä, eivätkä rengasvalinnatkaan olleet helppoja näihin olosuhteisiin. Se on vähän kaksipiippuinen juttu vauhdin pidon kanssa. Joskus olisi ehkä parempi ajaa puskaan hyvien pätkäaikojen jälkeen kuin ajaa hiljaa koko ralli, puntaroi Pietarinen.
Lähde: Tiedote. Kuva: Hannuphoto
Lue myös:Kalle Rovanperän pomolta oleellinen fakta – sen perusteella mestarin mitoissa
Lue myös:Tässä ovat rallin MM-sarjan pistetilanteet – Kalle Rovanperä teki upeasti sen mitä pitikin

































