Rallin SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan perjantaina ja lauantaina Lahden seudulla.
Mestaruustaisto on tiukka. Roope Korhonen johtaa sarjaa 13 pisteen erolla toisena olevaan Teemu Asunmaahan. Kolmantena oleva Benjamin Korhola on vain pisteen Asunmaata perässä.
Asunmaa tarvitsisi Lahdessa voiton. Hän ilmoittaa kisaennakossaan, ettei ajattele mestaruutta ensi sijaisesti.
-Emme keskity mestaruuteen, vaan ajetaan kisa kerrallaan. Kauden lopussa sitten katsotaan miten korkealle lopulta päästiin. Lahdesta tavoitteena on mahdollisimman hyvä tulos, Asunmaa kertoo.
Future SM Rallin yhteydessä ajetaan Lahti Historic Rally. Kilpailussa klassikkoautot lähtevät reitille ennen SM-kalustoa. Perjantain kolmelle erikoiskokeelle Asunmaa lähtee SM-letkan toisena.
– Lahden reitti on tunnetusti nopeavauhtista ja suoria osuuksia on jonkin verran. Kun historicit lähtevät eteen, niin tilanne on hieman erilainen kuin normaalisti SM:ssä. Jonkinlainen ura on varmasti ehtinyt jo muodostua, mutta tie varmasti paranee takna tuleville. Perjantain jälkeen lähtöpaikka taas muuttuu kilpailun tulosten mukaiseksi, mikä tuo omanlaistaan jännitystä avauspäivään, Asunmaa pohtii.
Elokuun alussa ajetussa Suomen MM-rallissa Asunmaa kärsi lähtöpaikasta ja rengasrikosta, eikä onni suosinut häntä. Lahteen valmistautuminen on sisältänyt enemmän teknisen puolen asioita kuin testaamista.
– Aika on mennyt tehokkaasti autoa ylläpitäessä Secton jäljiltä. Alkuviikosta käytiin ajamassa vähän testiä ja karistelemassa Jyväskylän pölyt pois harteilta. Hyvillä fiiliksillä lähdetään taas Lahteen, toivottavasti reitin varrella on paljon yleisöä, Asunmaa toivoo.
Kuva: Hanza-Fronek
Lue myös:Nollakerholainen Valtteri Bottas nauttii hurjaa palkkaa
































