
Rallin MM-sarjaan tehtiin tällä kaudella merkittävä muutos pistelaskujärjestelmään. Uuden järjestelmän suurin häviäjä on tähän mennessä ollut Toyota.
Pistelaskujärjestelmä muuttui täksi kaudeksi siten, että lauantaista ja sunnuntaista jaetaan omat pisteet. Lauantain pisteet saa plakkariin kuitenkin ainoastaan, jos ajaa autonsa kunnialla maaliin sunnuntaina.
Sunnuntain pisteet jaetaan päivän seitsemälle parhaalle. Lisäksi tuttuun tapaan kilpailun päättävältä Power Stagelta jaetaan pisteet.
Hyundai on tällä kaudella hyötynyt eniten muutoksesta ja se johtaakin valmistajien MM-sarjaa tällä hetkellä 20 pisteen erolla Toyotaan. Mikäli vanha pistelaskujärjestelmä olisi voimassa, johtaisi Toyota MM-sarjaa 41 pisteen erolla, joten heitto on merkittävä.
Hyundai on voittanut tällä kaudella kolme kilpailua ja Toyota kuusi. Hyundai on ollut kuitenkin erityisen vahva sunnuntaisin häviten pisteissä Toyotalle vain kahtena sunnuntaina.
Sebastien Ogier on iso häviäjä myös kuljettajien MM-taistelussa. Tällä hetkellä Ogier on Thierry Neuvilleä perässä 27 pistettä. Viime kauden pistelaskulla eroa olisi Hyundai-kuskin hyväksi vain kolme pistettä, vaikka Ogier ajaa vain puolikkaan kauden.
Lue myös: Niclas Grönholmin virhe kostautui karusti – “Ralli rankaisee kyllä armottomasti”
Lue myös: Suomalainen ralliässä pettyi – “Mestaruus ei ole enää omissa käsissä”