Hannu´s Rally Teamin ilmoittama ja Peugeot 208 T16 R5 –autoa ajavarallin kahdeksankertainen Suomen mestari Juha Salo starttaakartanlukijansa Marko Salmisen kanssa Turun SM-ralliin mestaruusmielessä. Turkuun tullessa Salo johtaa SM1-luokan mestaruustaistelua35,5 pisteellä. Ajajauran yhdeksäs mestaruus varmistuisi jo Turussa,mikäli Salo yltää Länsi-Suomen haastavilla ralliteillä SM1-luokanykköseksi.

– Mestaruuden varmistaminen on Turun SM-rallin ehdoton ykköstavoite.Viime vuoden kisassa päädyin Viron Karl Kruudan kanssa yleiskilpailunykköseksi tasa-ajalla, mutta hävisin rallin voiton ensimmäisenerikoiskokeella 0,2 sekuntia hitaamman ajan takia. Tänä vuonnatavoitteeni on olla loppuajassa kilpailun nopein.

Salo sanoo, että edellisinä vuosina Turun SM-reitti on ollutsuhteellisen nopea, haastava ja tiet hyväpintaisia.

– Etenkin perjantai-illan pimeydessä ajattavat erikoiskokeet tuovatralliin oman lisähaasteensa. Pimeässä ajettavat erikoiskokeet kuuluvatperinteiseen rallinajoon ja ne ovat mielestäni hyvä lisäkokonaisuuteen. Tästä kiitos kilpailun järjestäjälle.

Salo kertoo saaneensa heinäkuun puolivälissä Virossa ajetustaEM-rallista hyvää lisävauhtia loppukauden kisoihin.

– Uskon, että olemme Turussa ja Tampereella hyvässä lyönnissä.Painetaan menemään täysillä ja katsotaan kisan aikana, mihin suuntaantilanne rallissa kehittyy. En aio miettiä taktiikkaani tämän pidemmälle.

– Auto on huollettu ja purettu osiksi. Ajan vielä valmistavat testitennen H-hetkeä, jossa katsotaan, että kaikki on kunnossa ja jotainpieniä juttuja vielä kokeillaan. Automme on tänä vuonna toiminuthienosti. Sanotaan niin, että kuski ei ole vielä lähellekään pystynytulosmittaamaan Peugeotin koko potentiaalia. Jo kauteen lähdettäessäarvelin, että sopeutuminen R5-luokan autoon vielä käytännössä kokokauden, ja se on aika lähellä myös totuutta.

– Meillä on myös tiimimestaruussarja hyvässä tilanteessa. Turussa onmahdollisuus jopa tuplaan, sillä tiimimme Hannu´s Rally Team johtaatiimien välistä sarjaa selvällä erolla seuraavaan, Salo muistuttaa.

Turun SM-ralli käynnistyy Turun Kauppatorilta perjantai-iltana klo19.30. Illan ohjelmassa on kaksi erikoiskoetta. Ralli jatkuulauantaina klo 9.30 seitsemällä erikoiskokeella. Kilpailunhuoltotaukoa vietetään noin klo 12.00 alkaen Turun Artukaisissa. Rallipäättyy Turun Kauppatorille lauantaina klo 17.00.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)