Ott Tänakin nopeus jaksaa hämmästyttää rallifanien lisäksi myös miehen työnantajaa. Kukaan ei pysty kertomaan, joko virolaisen kovin iskukyky on nähty, vai pystyykö mies venymään vielä tästäkin hurjempaan vauhtiin.

Se, mistä Tänak paikoin ylivertaisen vauhtinsa ammentaa, on pienoinen kysymysmerkki myös hänelle itselleen.

– Ei minulla ole siitä oikein mitään ajatusta. Mitään erityistä emme ole muuttaneet viime vuoteen verrattuna. Hyvinhän tämä tuntuu sujuvan; tiimi toimii ja fiilis on hyvä, Tänak myhäilee.

Sen mies kuitenkin myöntää, että on hänet jo täydessä vauhdissa nähty. Riskien ottajana Tänak on kuitenkin omastakin mielestään taantunut, sillä perusvauhtikin riittää useimmiten vallan mainiosti kisan kärkipaikkaan.

– Varmasti olen ajanut täysillä, ja paikoin enemmänkin kuin sata prosenttia. Sitä ralli on; pitää antaa parhaansa. Aina rajat jossain kohtaa tulevat vastaan siinä, paljonko voi puristaa ja mitä riskejä haluaa ottaa. On se tietysti nautinnollisempaa, jos ei tarvitse venyttää rajoja kauheasti. Se tunne ei ole mikään mukava. Jos tilanne sitä vaatii, niin sitten tietysti ajan yli rajojen, mutta nyt olemme saaneet ajaa hyvällä rytmillä ja tunne autossa on hyvä.

Usein Tänakin ajosta näkee myös sen, ettei mies ole tyytyväinen, mikäli johtomarginaali on vain muutamissa sekunneissa. Hurmoksellisen vauhtinsa hän kuitenkin perustelee varsin järkeenkäyvällä selityksellä.

– Parempi, että eroa on, jos tulee pyörähdys tai rengasrikko. Jos fiilis on mukana, niin sitten on parempi ajaa 50 sekunnin kaula kuin kymmenen sekunnin. Mutta osaan olla tyytyväinen kyllä, jos voitan vain kahdella sekunnilla -se ei ole ongelma. Täytyy vain päättää, millaisia riskejä haluaa ottaa, tiedostaa Tänak.

Jälkikäteen on helppo todeta, että Toyota ja Tänak oli tähtiin kirjoitettu menestystarina. Mikään selviö se ei kuitenkaan ollut Tänakille itselleen, sillä voittajaksi hän kasvoi jo brittiläisen yksityistiimin suojissa.

-Alussa oli vaikea tietää, jos taistelen voitoista enää koskaan. M-Sportilla ajoin jo voitoista, ja Toyota oli tosi uusi tiimi siihen liittyessäni, eikä niin kilpailukykyinen vielä silloin. Painostin insinöörejä todella kovaa, jotta autoa saatiin kehitettyä. Siksi olemme niin vahvoja yhdessä. Olemme kulkeneet oikeaan suuntaan, ja se tekee tiimistä vahvan.

– Nyt minulla on kokemusta, mutta alussa ei sitä tietotaitoa ollut, enkä tiennyt, mitä odottaa. Kun olemme ajaneet kisoja enemmän, tiedämme miten pitää valmistautua. Se tekee elämästä hyvin erilaista.

Huolimatta makeasta menestyksestä jo viime kaudella, Tänak johtaa tällä hetkellä MM-sarjaa ensimmäistä kertaa urallaan. Se tietää myös varsin epäkiitollista asemaa puhdistamassa perjantain erikoiskokeita irtosorasta.

Mies itse laskee nykyhetken ja uran ensimmäisen maailmanmestaruuden väliin mahtuvan vielä rutkasti haasteita.

– Taatusti niitä löytyy. Ei se helppo työ tule olemaan. Nyt viikonlopun aikana nähdään, miten suoriudun ensimmäisenä autona ajamisesta ensimmäistä kertaa urallani. Tiedän mitä on tulossa, eikä voittaminen tule olemaan helppoa. Mutta olen tyytyväinen, jos saalistan hyvät pisteet. Mestaruustaistelussa olen ollut kahdesti lähellä, mutta vielä emme ole sitä saavuttaneet. Ja siihen asti kunnes emme ole voittaneet titteliä, emme tiedä, miten sen saavuttaa, Tänak filosofoi.

Miika Wuorela

Kuva: Taneli Niinimäki

LUE MYÖS: Se oli siinä: Suomalaiselta SE-aiturilta musertava ilmoitus – ”Ei mitään järkeä jatkaa” (UrheiluAreena.fi)