Niki Tuulin vahvat otteet jatkuvat MotoGP-sarjan uudessa sähköpyörien luokassa. MotoE-luokan historiallisen avausvoiton Saksassa saavuttanut suomalaiskuljettaja lähtee viidennestä ruudusta sunnuntaina Itävallassa ajettavaan kauden toiseen osakilpailuun.

Paalupaikan Red Bull Ringin radalla nappasi nimiinsä Mike Di Meglio ajalla 1.35,182, jostaAki Ajon johtaman suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä kilpaileva Tuuli jäi 0,203 sekuntia. Paalupaikkamies on hänkin varsin tuttu kuljettaja Ajolle. Di Meglio saavutti suomalaistallille kaikkien aikojen ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 2008 selloisessa 125-kuutioisten luokassa.

Di Meglio saa kauden toisen MotoE-osakilpailun eturiviin rinnalleen Xavier Simeonin ja Bradley Smithin. Simeon jäi pohjista 11 tuhannesosaa ja Smith 0,129 sekuntia.

Smithin ja Tuulin väliin tuloslistalla kiilasi Jesko Raffin 20 tuhannesosaa suomalaista kovemmalla kierrosajalla.

Tuulin viikonvaihde ei ole sujunut hyvistä tuloksista huolimatta ongelmitta. Hänen pyöränsä syttyi perjantaina tuleen sen akkua ladattaessa.

Tulipalo ei ollut ensimmäinen uudessa luokassa. MotoE:n kaikki pyörät tuhoutuivat testikaudella Jerezin ratavarikolla Espanjassa riehuneessa tulipalossa.

Kuva: Ajo Motorsport

https://twitter.com/MotoGP/status/1160202109339471872

LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi)