Ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokka MotoGP:ssä ei ole päästy ajamaan tällä kaudella vielä ensimmäistään MM-osakilpailua koronaviruspandemian takia. Ennätyspitkäksi, eli 20 GP:n mittaiseksi kaavailtu kausi tulee typistymään merkittävästi.

Kevään kisoja on siirretty syksyyn, jonka osalta kalenteri näyttää jo nyt todella tukkoiselta.

Varikkopuheissa on heitetty ilmoille idea siitä, että kautta jatkettaisiin vielä vuoden 2021 tammikuussa. Sarjan kaupalliset oikeudet omaavan Dornan pääjohtaja Carmelo Ezpeleta ei tälle ajatukselle lämpene.

– Emme voi mennä pitkälle talveen ja pilata sen myötä kautta 2021. Voimme nyt lyhentää kautta ja ajaa ensi vuonna täyden sarjan, Ezpeleta tähdentää espanjalaislehti AS:lle.

– Katsotaan nyt, millaiseksi tilanne muodostuu, sillä maailma ei ole entisellään tämän (koronavirus) jälkeen. Tärkeintä nyt on, että toivumme tästä pandemiasta, Ezpeleta jatkaa.

MotoGP-sarjasta on viimeisempinä peruutettu toukokuun alkuun kalenterissa sijoitettu Espanjan GP Jerezissä. Lisää peruutuksia on luvassa, eli seuraavaksi vastaavia uutisia on tulossa Le Mansin ja Mugellon taholta. Ranskan GP oli määrä ajaa 17. toukokuuta ja Italian osakilpailu 31. toukokuuta.

KymiRingillä ajettava Suomen GP on tarkoitus ajaa 12. heinäkuuta.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)