Ratamoottoripyöräilyn MotoGP tiedottaa, että Ison-Britannian ja Australian osakilpailut on jouduttu perumaan.
Kauden oli alun perin tarkoitus alkaa maaliskuussa, mutta kisoja on siirretty ja peruttu koronaviruspandemian vuoksi. Vain Moto2- ja Moto3-luokkien kilpailijat pääsivät maaliskuun Qatarin GP:ssä.
Huhtikuun lopussa varmistui, että myös Suomen GP jää ajamatta. Se on kuitenkin kalenterissa kaudella 2021.
Jerezissä olisi tarkoitus käynnistää kausi heinäkuun puolella, mikäli Espanjan koronatilanne sen mahdollistaa.
Seuraavaksi kalenteriin on merkitty Tshekin GP. Se pitäisi järjestää Brnossa 9. elokuuta.

































