Katalonian MM-rallin lauantain viimeisenä pätkänä ajettiin 2,2 kilometrin katupätkä, jonka reitti kulki isäntäkaupunki Saloun rantatietä pitkin. 13. ek:n pohja-ajan kellotti Volkswagenin Andreas Mikkelsen 0,1 sekuntia tallitoveriaan Jari-Matti Latvalaa nopeampana.
Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa pätkällä niukasti kolmanneksi jäänyt Volkswagenin Sebastien Ogier.Ogierin ja toisena jatkavan Latvalan ero viimeiselle yötauolle lähdettäessä on 27,3 sekuntia. Mikkelseninkisa meni pilalle aiemmin lauantaina sattuneen rengasrikon vuoksi ja hän lähtee päätöspäivään seitsemänneltäsijalta.
– Täytyy olla tyytyväinen, tämä oli kokonaisuudessaan hyvä päivä. Olen kuitenkin hieman pettynytsiitä, ettei eilinen ollut parempi. Halusin taistella voitosta, ja nyt siihen on matkaa vähänliikaa. Ajoin eilen liian aggressiivisesti, Latvala harmitteli WRC:n verkkosivuilla.
– Todella harmillista. En todellakaan tiedä, missä rengas hajosi. Nyt tilanne on erilainen.Jatkamme kisaa tavoitteena oppia pätkistä lisää tulevaisuutta varten, mietti Mikkelsen.
– Suunnitelmissa oli kontrolloida kisaa, mutta Jari-Mattia on onniteltava tämän päivän esityksistä.Ajoittain en juurikaan hallinnut tilannetta. Paineet ovat osa tätä työtä, ja jouduimme itsekin ajamaankovaan, mutta Jari-Matti lensi. Tavoitteena oli 20 sekunnin johto yötauolla. Olen iloinen siitä,että eroa on enemmän, kommentoi puolestaan Ogier.
Fordin Mikko Hirvonen jatkaa kokonaiskilpailun kolmannella sijalla. Rallissa ajetaan sunnuntainavielä neljä erikoiskoetta.
Katalonian MM-ralli, tilanne 13/17 EK:n jälkeen
1. Sebastien OgierVolkswagen 3.04.14,5 2. Jari-Matti Latvala Volkswagen+27,3 3. Mikko HirvonenFord+ 1.18,6 4. Mads ÖstbergCitroen+ 1.48,35. Dani SordoHyundai+ 2.10,4 6. Thierry NeuvilleHyundai+ 3.36,1 7. Andreas MikkelsenVolkswagen+ 3.48,2 8. Martin ProkopFord+ 7.31,0

































