F1-asiantuntija Ralf Schumacher on esittänyt rajun väitteen Mercedekseltä tämän kauden jälkeen Ferrarille siirtyvästä Lewis Hamiltonista. Schumacherille ei tulisi suurena yllätyksensä, jos Hamilton päättäisi lähteä Ferrarilta jo ensi kauden jälkeen.

– Se vaara on olemassa, jos kaikki sujuu negatiivisesti, Schumacher väittää Sport1:lle.

Hamiltonilla, 39, on monivuotinen sopimus Ferrarin kanssa. Käytännössä se merkitsee sitä, että sopimus ulottuu ensin vuoteen 2026 ja sen jälkeen katsotaan mahdollista jatkoa.

Schumacherin mukaan yhteistyössä ei siis välttämättä edetä yhtä kautta pitemmälle.

– Uskon, että jos Lewis tajuaa, ettei hän enää täytä omia odotuksiaan, niin hän lähtee.

Schumacher muistuttaa samalla, että Ferrarilla kaikki on toisin Mercedekseen verrattuna. Paineet tifosien ja italialaismedian taholta ovat tunnetusti valtaisat.

– Odotukset ovat korkealla, samoin tunteet. Kärsivällisyyttä ei riitä yli kuuden kuukauden, jos asiat eivät suju hyvin. Hamilton ei ole tottunut ulkopuoliseen paineeseen. Italiassa kellot tikittävät hieman eri tavalla, Schumacher muotoilee.

– Jo Michaelin (Schumacher) aikana he halusivat erottaa Jean Todtin, kun onnistumiset kestivät liian kauan. Michael esti sen. Valitettavasti epäilen, että näin ei tapahdu Lewisille, Schumacher päättää.

Lue myös:Cadillac tuo huiman kuljettajan F1-sarjaan

LUE MYÖS: Näkökulma: MM-kisoissa on mukana turhia maita – myös poliittisten syiden takia (LeijonaUutiset.fi)