Tekniset ongelmat ja oma ajovirhe veivät Jari-Matti Latvalan ulottuvilla olleen voiton Sardinian MM-rallissa. Perjantaina ja lauantaina ongelmat verottivat aikaa sen verran, että hetken hallussa ollut johtopaikka vaihtui vähitellen kolmanteen sijaan.

– En saanut eilen iltapäivästä parasta ajofiilistä päälle, vaikka johdossa silti ajoinkin. Viimeisellä erikoiskokeella oli tiellä kivi, johon osuin. Ei se voitto pelkästään siihen rengasrikkoon mennyt. Jarrukaliiperi irtosi ja nesteet tulivat ulos, se hidasti menoa myös, Latvala kertasi rallin kulkua.

Latvalan oli lopulta tyytyminen kolmossijaan. Mads Östberg ei tullut odotetusti perä edellä vastaan, kuten Latvala toivoi vielä sunnuntaihin lähtiessään.

– Tänä aamuna rytmin olisi pitänyt löytyä heti. Nyt kilometrit loppuivat liian aikaisin kakkossijaa ajatellen. Power Stagella en halunnut riskeerata kaikkea ja yrittää joitain supermanjuttuja, koska nollatulokseen ei ollut varaa. Muutoin Ogier olisi karannut tyystin. Nyt mestaruuskamppailu on yhä auki.

Seuraavaksi MM-rallikaravaani matkaa Puolaan. Ralli on ollut vain kerran aiemmin modernissa MM-kalenterissa. Tuolta kerralta Latvalalla ei ole järin hauskoja muistoja, sillä mies keskeytti ajovirheeseensä viimeisellä erikoiskokeella. Tällä kertaa aikomus on aivan toisenlainen.

– Puola vuonna 2009 oli elämäni kurjin hetki. Sen haluan nyt korjata, Latvala nyökkäsi päättäväisenä.

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)