Vokswagenin Jari-Matti Latvala sijoittui toiseksi sunnuntaina päättyneessä Australian MM-rallissa. Latvala hävisi lopulta tallikaverilleen Sebastien Ogierille 12,3 sekuntia.
Ogier varmisti samalla maailmanmestaruuden vaikka kautta on jäljellä vielä kolmen osakilpailun verran.
– Seb on tehnyt mahtavaa työtä. Hän on ollut parempi kuin minä, Latvala myönsi rallin MM-sarjan verkkosivuilla.
Latvala oli suhteellisen tyytyväinen urakkaansa Australiassa. Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon.
– Olen iloinen, että olen ajanut tasaisesti enkä ole tehnyt virheitä. Perjantaina ja lauantaina minulta ehkä puuttui hieman kipinää voittotaistelun suhteen, Latvala kertoi.
Latvala on MM-pisteissä toisena. Takana vaaniva Andreas Mikkelsen on 23 pistettä suomalaista jäljessä.
Volkswagen varmisti Australiassa Ogierin tittelin lisäksi merkkimestaruuden.






























