Suomalaistalli Ajo Motorsportin ex-kuljettaja Deniz Öncü, 17, myöntää olevansa onnekas saadessaan olla elossa Jerezin radalla Espanjassa viime sunnuntaina ajetun Moto3-luokan dramaattisen MM-osakilpailun jäljiltä. Ainekset paljon pahempaankin olivat olemassa.
Red Bull KTM Tech 3-tiimissä nykyään kilpaileva turkkilaiskuljettaja Öncü kaatui rajusti päätöskierroksen viimeisessä mutkassa vieden mukaan Red Bull KTM Ajo-tiimin espanjalaisen Jaume Masian ja Petronas Sprinta Racingin aussikuski Darryn Binderin.
Kolarin täysin omaan piikkinsä ottanut Öncü sai Binderin pyörästä ilkeännäköisen viillon kaulaansa, josta hän julkaisi kuvan Instgram-tilillään. Espanjalaislehti Marca on puolestaan julkaissut tuon kuvan Twitter-tilillään (tämän tekstin alla).
– Olisi voinut käydä pahemmin. Rehellisesti sanottuna olen onnekas, että ole elossa. Darryn Binder lensi ylitseni ja hänen pyöränsä jarrulevy viilsi niskaani.
Öncü pyytää aiheuttamaansa kolaria anteeksi Masialta ja Binderiltä.
– Jarrutin normaalisti, mutta en saanut ykkösvaihdetta sisään ja osuin sitten kakkosvaihteella ajaessani Masiaan. Olen niin pahoillani, Öncü kertoo Speedweekille.
Masian tiimikaveri, tallipäällikkö Aki Ajon siipien suojissa uraansa upealla tavalla rakentava vasta 16-vuotias espanjalainen sensaatiokuljettaja Pedro Acosta tykitti Jerezissä kolmannen voittonsa putkeen.
Acostalla on koossa neljästä kisasta – yksi kakkossija ja kolme voittoa – muhkea 95 pisteen saldo. Acosta johtaa sarjaa jo 51 pisteellä toisena olevaan Avintia-tiimin italialaiskuljettaja Niccolo Antonelliin nähden. Masia on sarjassa viidentenä pistein 36.
Red Bull KTM Ajo johtaa vakuuttavasti myös tiimien välistä MM-sarjaa pistein 134. Avintia Esponsorama Moto3 on toisena 58 pistettä plakkarissaan.
Kausi jatkuu 14.-16. toukokuuta Le Mansin Bugatti-radalla Ranskassa.

































