Kalle Rovanperä ajoi loistavasti Viron MM-rallissa viikonloppuna. Valitettavasti kaksi ongelmaa verottivat suoritusta niin paljon, että Toyotan nuori suomalaiskuski sijoittui vasta viidenneksi.
Rovanperä ajoi pohja-ajan viidelle erikoiskokeelle.
– Olen todella tyytyväinen. Viikonloppuni oli todella hyvä vauhdin ja ajamisen suhteen. Mielestäni tein kaiken mihin pystyin enkä tehnyt virheitä edes ajaessai tätä todella kovaa vauhtia. Meillä oli vähän epäonnea eikä tämä vain ollut meidän viikonloppumme, mutta sellaista se rallin ajaminen on joskus, Rovanperä kertoi Toyotan verkkosivuilla.
Tuo epäonni koostui yhdestä rengasrikosta ja minuutin aikasakosta. Rovanperä hävisi rallin voittaneelle Hyundain Ott Tänakille minuutin ja 18,7 sekuntia.
Rovanperä päätti rallin Power Stagen voittoon. Siitä irtisi viisi MM-pistettä lisää.
– Power Stage oli mukava. Painoin kovaa, mutta vedin silti puhtaan ajon, joten olen tyytyväinen. Iso kiitos tiimille, autoa oli loistava ajaa, Rovanperä jatkoi.
Rovanperä (55) on MM-pisteissä neljäntenä. Edellä ovat tallikaverit Sebastien Ogier (79) ja Elfyn Evans (70) sekä kolmanneksi noussut Tänak (66).

































