Toyotan Kalle Rovanperä sijoittui sunnuntaina päättyneessä Rovaniemen MM-rallissa toiseksi ja nousi samalla myös kuljettajien MM-sarjan kärkeen.
Rovanperä on nyt saanut kisan tuomaristolta rangaistuksen, millä ei tosin ole vaikutusta loppusijoitukseen.
Tuomaristo langetti Rovanperälle 200 euron suuruisen sakon kisan jälkeen. Syynä oli se, että osa Rovanperän kypärähupusta oli ajopuvun ulkopuolella.
Tuomariston päätös ei kuitenkaan vaikuta Rovanperän loppusijoitukseen, eikä hänen pisteisiinsä.
Rovanperä onnistui mainiosti Rovaniemellä ja hävisi kilpailun voittaneelle Ott Tänakille 17,5 sekunnilla. Rovanperä on MM-sarjan kärjessä kahden MM-rallin jälkeen.

































