Sunnuntaina saadaan rallin MM-sarjaan vuoden 2021 toinen osakilpailuvoittaja. Rovaniemellä ajetaan talvirallin kaksi viimeistä erikoiskoetta.
Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe, Aittajärvi 1, meni Toyotan Elfyn Evansin nimiin. Hänen pohja-aikansa runsaan 20 kilometrin mittaisella pätkällä oli 10.07,5.
Toyotan Kalle Rovanperä oli toinen (+1,0 s) ja Hyundain Thierry Neuville kolmas (+1,1 s). Rallia johtava Hyundai-kuski Ott Tänak oli kuudes (+5,9 s).
– Ei mennyt minulta kovin hyvin. Viikonloppu on ollut vaikea, eikä vauhti ole sitä, mitä pitäisi. Vaikeuksia on monessa asiassa auton kanssa. Taistelemme vielä viimeisellä ek:lla, Rovanperä kommentoi WRC:n medioissa.
Teemu Sunisen (M-Sport Ford) aika oli 10.21,4. Se riitti 10:nteen sijaan. Hän on MM-ralliosakilpailussa kahdeksantena.
Tänak jatkaa kisan kärjessä 19,2 sekunnin erolla Rovanperään. Neuville on vain 1,9 sekuntia Rovanperää jäljessä. Takana on yhdeksän ek:ta.
Suomen MM-talvirallin päättävän Aittajärvi 2 -erikoiskokeen starttiaika on 13.18. Kauden ensimmäisen kisan (Monte Carlo) voitti Toyotan Sebastien Ogier.
Vahvimmin osakilpailuvoitossa on kiinni Hyundain Ott Tänak. Tänakilla oli lauantaina hieman ongelmiakin, mutta hän piti johtopaikkansa. Kokonaisaika ennen sunnuntaita oli 1.43.32,1.
Toyotan Kalle Rovanperä jahtaa tiukasti palkintopallipaikkaa. Hän on toisena, 24,1 sekuntia Tänakia perässä. Rovanperän imussa tulee Hyundain Thierry Neuville. Rovanperän ja Neuvillen välinen ero on vain 1,8 sekuntia.
Teemu Suninen (M-Sport Ford) on vasta kahdeksantena. Esapekka Lappi johtaa WRC2-luokkaa ja on kokonaistilanteessa 10:ntenä.
Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe, Aittajärvi 1, alkaa kello 10.08. Kisan päättävän Aittajärvi 2:n starttiaika on 13.18. Kauden ensimmäisen kisan (Monte Carlo) voitti Toyotan Sebastien OgierMM-yhdistetty: Ilkka Herola lämmitteli 95,5-metrisellä
Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat jatkuvat Oberstdorfissa sunnuntaina. Ohjelmassa on neljä loppukilpailua.
Yhdistetyn joukkuekilpailu alkaa mäkihypyllä kello 11. Suomen joukkueen tähti on MM-hopeasankari Ilkka Herola.
Mäkiosuuden koekierroksella Herola oli 14:nneksi paras hypättyään 95,5 metriä. Kisa käydään HS 106 -mäestä eli ns. normaalimäestä. Koekierroksen etevin oli Saksan Terence Weber, joka hyppäsi 101,5 metriä.
Suomen joukkueessa kilpailevat myös Perttu Reponen, Eero Hirvonen ja Otto Niittykoski. Joukkueyhdistetyn hiihto-osuus alkaa kello 16.
Sunnuntaina Oberstdorfissa käydään maastohiihdon joukkuesprintit (parisprintti, pariviesti) vapaalla hiihtotavalla. Karsinnat alkavat kello 12 ja finaalit kello 14. Illalla kello 18 alkaen vuoron saa vielä sekajoukkuein kisattava mäkihyppy.
Sekä miesten että naisten sarjassa käydään joukkuesprintit (parisprintti, pariviesti) vapaalla hiihtotavalla. Karsinnat alkavat kello 12 ja finaalit kello 14. Suomen joukkueet ovat Lauri Hakola – Joni Mäki ja Krista Pärmäkoski – Jasmi Joensuu.
Illalla kello 18 alkaen vuoron saa sekajoukkuein kisattava mäkihyppy. Joukkueissa on kaksi mies- ja kaksi naisurheilijaa.
MM-kisat alkoivat loppukilpailujen osalta keskiviikkona. Oberstdorfissa kisataan 7. maaliskuuta asti.

































