Rallin SM-sarjan kesäkauden avaus Joensuussa päättyi Peugeotin JuhaSalon ja Marko Salmisen voittoon. Salo voitti SM Itärallinyleiskilpailun kolmannen kerran urallaan niukalla 5,6 sekunnin erollaennen Citroënin Jussi Vainionpäätä.

Rallissa kuudennen erikoiskokeen jälkeen toisena ajanut Salo nousikilpailun johtoon kaksi erikoiskoetta ennen maalia ja pitirankkasateesta huolimatta ykköstilansa maaliin asti.

– Olipa seikkailu. Ensimmäinen puolisko rallista ajettiin kauniissa jaaurinkoisessa säässä, kun kisan toinen puolisko rankkasateessa. Javaikka me olemme hinkanneet testissä autoni säätöjä niin ei me oltunäin nopeilla ja kovapintaisilla teillä sitä testattu sitä kertaakaan.Auton jousitus jäi liian pehmeäksi. Se löi koko ajan pohjaan ja enpäässyt ajamaan niin kuin olisin halunnut ajaa.

– Ensimmäisellä lenkillä Vihavainen (Ari) meni kovaa karkuun. Toisellalenkillä ennen rankkasateen alkua olimme Markon (Salminen) kanssaodottamassa EK:n lähtöä auton ulkopuolella kun rankkasade alkoi.Kastuimme hieman ja kun istuimme autoon, auton lasit olivat hetkessähuurussa. Sitä vettä tuli siellä pätkälläkin ihan saavista kaataen.Auton lasit pysyivät huurussa, en nähnyt mitään ja en päässytmihinkään. Hävisimme paljon ja melkein koko kisan.

– Vihavaisen ulosajon jälkeen johdin rallia reilulla viidelläsekunnilla ja tiesin, että jos en mitään hölmöile niin kyllä mä kisankotiin hoidan. Ja niin myös tapahtui. Kaikki kunnia toiseksi ajaneelleVainionpäälle (Jussi). Ajoi myös hyvän kisan, vaikka vettä oli tielläpaikka paikoin todella paljon, Salo muistutti.

Voittonsa ansiosta Salo kasvatti SM-pistejohtonsa SM1-luokassa jo 35,5pisteeseen. Salolla on siis mahdollisuus varmistaa uransa yhdeksäsmestaruus jo sarjan toiseksi viimeisessä SM-osakilpailussa elokuussaTurussa.

– Voitto tuntuu totta kai aina hienolta ja Itäralli oli hieno kisakaiken kaikkiaan. Nyt tuli taas todistettua se, että vaikka eroa olisiniin ikinä ei pidä luovuttaa vaan vetää täysillä loppuun asti. Turussaajetaan niin että varmistetaan se mestaruus jo siellä, Salo lupaa.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu SM-ralli Turku on vuorossa28.-29. elokuuta. Kyseessä on kaksipäiväinen ralli, jonka ohjelmassaon yhdeksän erikoiskoetta.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)