Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kolmas osakilpailu, Nilfisk Ralli, ajettiin lauantaina Varsinais-Suomessa Oripään lähialueella. Kisaan starttasi 101 autokuntaa. Pistejohdossa kisaan startannut Juuso Nordgren keskeytti vain muutama kilometri ennen maalia tekniseen vikaan. Jere Paananen nousi kisan jälkeen junioreiden SM-sarjan kärkeen.
Nopeita erikoiskokeita sisältäneessä rallissa ajettiin kahdeksalla erikoiskokeella yhteensä 80 kilometrin verran. Erikoisuutena oli kilpailukeskuksena toimivan Oripään lentokentän ympärille rakennettu 2,83 kilometrin lyhyt erikoiskoe, jossa yleisö pääsi seuraamaan ajon lisäksi varikolla tapahtuvaa toimintaa.
Yleiskilpailun ja RSJM 4-luokan (yli 1600 cc) voittoon ajanut kahdeksantoistavuotias jalasjärveläinen Heikki Koski-Lammi oli kilpailuun tyytyväinen. Viime vuonna Nuorten Cupissa kuudenneksi sijoittunut nuorukainen ajaa tänä vuonna F-Cupia.
– Tämä oli testikilpailu vain, kun muuten ajamme F-Cupia B-junnuissa. Oli kyllä mahtavia teitä päästellä. Hyvät tiet. Oli nopeaa ja hidasta, nyppyjä ja kääntöjä. EK 5 oli sellainen hiekkamonttupyöritys, jonka ajoimme hitaasti. Pehmoinen pohja, johon tuli heti syvät urat sekä päänkokoisia kiviä. Meillä oli 15 sekunnin kaula, emmekä lähteneet rikkomaan autoa.
Sarjapisteissä kärjessä olleen ajoparin Juuso Nordgren-Mika Stenbergin kisa oli takkuinen ja päättyi keskeytykseen vain pari kilometriä ennen maalia. Keskeytyshetkellä voittomarginaali oli lähes minuutin. Tekniikkamurheet varjostivat päivää ja viimeinen tikki oli pultin katkeaminen viimeisellä erikoiskokeella.
– Suoralla tiellä menivät oikeasta etupyörästä kaikki pultit poikki. Yritin vielä jatkaa sata metriä, mutta sitten tajusin, että peli on menetetty, kun irronnut pyörä rullasi ohitsemme. Ilmeisesti pultit menivät vanhuuttaan, sillä ei meillä ollut koko päivänä mitään tilannetta edes, Nordgren manaili.Keskeytys ei kuitenkaan merkannut Norgrenille maailmanloppua mestaruustaiston osalta, sillä sarjan loppupisteissä huomioidaan neljä kisaa viidestä.
– Nyt on tosiaan sekin kortti käytetty, joten täytyy toivoa, ettei kahdessa viimeisessä SM-kisassa tule suurempia ongelmia, Nordgren pohtii.
Nordgrenin keskeytettyä Tapio Nirvi nousi voitollaan sarjapisteissä sijalle kaksi ja Nordgren putosi sijalle kuusi ja RSJM 2 -luokkavoiton Volkswagenillaan ottanut Jere Paananen nousi SJM-pistetilanteessa kärkeen.
RSJM1-luokan voitti Renaultillaan voittajapari Tapio Nirvi – Vesa-Matti Masalin ajalla 47:53,1, eroa Fordilla ajaneisiin kakkosiin Joona Lauriin -Juha Saarelaan kertyi 6,7 sekuntia. Kolmanneksi Jarko Mäkelä- Jose Dietrich Renaultillaan, häviten voittajille 15,5 sekuntia.
RSJM2 -luokan nopein oli Volkswagenillaan kaksi edellistäkin osakilpailua voittanut kaksikko Jere Paananen – Sami Raatikainen ajalla 46:53,9. Toiseksi sijoittui Fordillaan Toni Joensuu – Kim Santala, 31,6 sekunnin erolla. Kolmanneksi sijoittui pari Henri Laitinen – Henri Pitkänen Volkswagenillaan, eroa voittajaan kertyi 52,1 sekuntia.
RSJM 3 -luokan voitti Aleksi Korhonen – Joni Karhu Opelillaan 45:32,4, toiseksi Joni Savonen – Juha Jokela Toyotallaan jääden 2:25,8 sekuntia ja kolmantena Fordillaan Jarmo Puskala – Mika Rantala jääden 5:15,9 kärjestä. RSJM -luokassa sarjassa keskeytti kärkinimiä kuten Nordgren Juuso – Mika Stenberg Citroënilla ja Antton Laurén – Matti Heikkinen Peugeotillaan.
RSJM4 -luokan sekä yleiskilpailun voittoon ajoi Heikki Koski-Lammi – Kari Luoma Hondallaan ajalla 43:39,1. Toiseksi ajoiBMW:llä Anssi Valkonen – Ari Luoma jääden jo53,9 sekuntia. Kolmannelle sijalle BMW:llä Olli Pollari – Mikko Somppi vain 0,2 sekunnin erolla Valkosesta.Kärkinimistä sarjasta joutuivat keskeyttämään Teemu Bragge-Tero Korhonensekä Topi Vänttilä – Jussi Pikkuaho.
RSJM5-luokassa oli ainoastaan yksi kilpailijapari. Jyrki Hämäläinen- Toni Valovaara kaasuttelivat Subarullaan maaliin ajalla 48:38,7






























