Vastoinkäymisten jälkeen vahvan nousun tehnyt Toyota-kuljettaja Kalle Rovanperä on tukevasti kiinni Viron MM-rallin podiumtaistelussa. Rovanperä lähtee neljänneltä sijalta sunnuntain kuudelle viimeiselle erikoiskokeelle.

Rovanperä johti kilpailua vielä lauantain ensimmäisen ek:n jälkeen, kunnes mystinen rengasrikko maksoi yli puoli minuuttia ja keikautti nuoren suomalaisen kahdeksanneksi.

Rovanperä teki sen jälkeen tasaisen terävää työtä. Se huipentui lauantain viimeisellä pätkällä, jossa hän nousi tallikaverinsa Elfyn Evansin ohi neljänneksi. Rovanperä latasi pätkän pohja-ajan 1,8 sekunnin erolla Hyundain Ott Tänakiin. Evans jäi Rovanperästä 4,3 sekuntia.

– Yritin puskea täällä, koska pidin tästä erikoiskokeesta ensimmäisellä lenkillä, Rovanperä kertoi WRC:n medialle.

Rovanperä antoi ymmärtää, että vauhtia jäi silti vielä varastoon.

– Menetin vähän aikaa, koska olin liian varovainen muutamissa paikoissa.

Tänak on hallinnut kotiteillään ensimmäistä kertaa ajettava MM-osakilpailua ja painuu yöpuulle 11,7 sekunnin johdossa tallikaveriinsa Graig Breeniin nähden. Hyundai piti pitkään hallussaan kolmoisjohtoa, kunnes Thierry Neuvillen matkanteko päättyi rysähdykseen ja keskeytykseen kisan seitsemännellä erikoiskokeella.

MM-sarjan kärkimies, Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin Sebastian Ogier painelee kolmantena 28,7 sekuntia kärjen takana.

Ogierilla on 6,2 sekunnin etu puolellaan Rovanperään. Evan puolestaan hiillostaa Rovanperää 1,9 sekunnin päässä.

M-Sportin Ford-kuljettajat Esapekka Lappi ja Teemu Suninen joutuvat ajamaan sunnuntaina lähinnä ”terveisiä”.

Lappi on kisassa seitsemäntenä ja Suninen kahdeksantena. Lapin ero Tänakiin kirjataan lukemin 1.41,7 ja Sunisen 1.1.50,9.

Lapin kommentti kertoo kaiken oleellisen:

– Auto tuntuu helposti ajettavalta, mutta olemme vain liian hitaita.

Viron MM-rallin tilanne 11/17 ek:n jälkeen:
1. Ott Tänak Hyundai 1.15.08,4
2. Craig Breen Hyundai + 11,7
3. Sebastien Ogier Toyota + 28,7
4. Kalle Rovanperä Toyota + 34,9
6. Takamoto Katsuta Toyota + 1.01,9
7. Esapekka Lappi Ford + 1.41,7
8. Teemu Suninen Ford + 1.50,9
9. Pierre-Louis Loubet Hyundai +2.15,2
10. Gus Greensmith Ford + 3.03,1

https://twitter.com/OfficialWRC/status/1302276931057004548

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)