Toyotan Kalle Rovanperä loksautti tallikaverinsa ja kuusinkertaisen maailmanmestarin Sebastian Ogierin leuan talvella ajetun Ruotsin MM-rallin Power Stage-erikoiskokeella. Tänään Rovanperä teki saman tempun toiselle tallikaverilleen, eli Elfyn Evansille Viron MM-rallin Powerilla.
Rovanperä latasi 20,04 kilometrin mittaisella Kambjan Power Stage-erikoiskokeella hirmuajan, josta pätkällä toiseksi jäänyt Evans jäi 5,1 sekuntia.
– Hän lentää!, Evans huikkasi ihailleen WRC:n medialle.
– Kalle on tehnyt loistavaa työtä, Evans jatkoi.
Evans sijoittui kauden neljännessä MM-osakilpailussa pykälän viidenneksi päätynyttä Rovanperää korkeammalle.
Rovanperällä olisi ollut täydet saumat taistella palkintokorokesijoituksesta ilman lauantaiaamun mystistä, reilut 30 sekuntia verottanutta rengasrikkoa ja samana iltana langetettua todella harmittavaa minuutin aikasakkoa.
Rovanperä ei jäänyt kuitenkaan niitä murehtimaan. Nuorukainen ei katso taakseen, vaan tiukasti eteenpäin, eli tässä mielessä seuraavaksi ajettavaan Turkin kisaan.
– Todella mukava viikonloppu. Täydellistä ajoa minulta. En tehnyt virheitä, mutta olimme epäonnisia muutamissa asioissa, Rovanperä kuittasi 17 erikoiskokeen mittaisen urakan.
Tallipäällikkö Tommi Mäkinen sai hänkin ihailla jälleen kerran nuorukaisen todella kypsää suoritusta.
– Kallen vauhti on erityisen vaikuttavaa noin nuorelle kuljettajalle. Hän näyttää löytävän parhaan suorituskykynsä suurten paineiden alla, kuten täällä Power Stagella, Mäkinen kehuu Rovanperää tiiminsä tiedotteessa.

































