Oscar Piastri arvostaa Japanin GP:n kakkossijan tältä kaudelta korkeammalle kuin puolet F1-osakilpailuvoitoistaan.

McLarenilla ajava Piastri on voittanut urallaan yhdeksän kisaa. Australialaisella oli kuitenkin ennen tämän kauden kolmatta kisaa Suzukassa vaikea alku takana.

Piastri ajoi ulos lämmittelykierroksella kotikisassaan Australiassa. Toisessa kisassa Kiinassa sekä hänelle että tallikaveri Lando Norrisille tuli teknisiä ongelmia, jotka johtivat keskeytykseen ennen lähtöä.

Näin kakkossija Suzukassa maaliskuun lopussa oli Piastrille helpottava onnistuminen.

– Tämän vuoden Suzuka esimerkkinä. Kun tarkastelet historiaa 10 vuoden päästä, sanoisin olleeni toinen, mutta voitin sitä ennen jo yhdeksän F1-kisaa. Rankkaisin kuitenkin rehellisesti sanottuna sen kakkossijan korkeammalle henkilökohtaisesti kuin 50 prosenttia voitoistani, Piastri kertoi High Performance -podcastissa.

– Syynä on se, että etten jättänyt sinä kisaviikonloppuna mitään antamatta. Sain parhaan itsestäni irti harjoituksissa, pääsin hyvin lähelle aika-ajoissa ja sain parhaan irti kisasta. Olimme tarpeeksi nopeita toiseen sijaan.

Vaikka Piastri hävisi Suzukan kisan 15 sekunnilla Mercedeksen Kimi Antonellille, australialainen oli äärimmäisen tyytyväinen viikonloppuun.

– Olin sinä viikonloppuna onnellisempi kuin monien voittamieni kisojen jälkeen. Se on minulle hyvin tärkeää, että päätät jokaisen viikonlopun kaikkensa antaneena. Sillä ei ole väliä voititko, olitko 10:s vai 15:s. Minulle riittää, että tiedät antaneesi kaikkesi kisaviikonloppuna.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)