F1-talli Aston Martin tiedotti tiistaina ison uutisen. Dan Fallows jättää marraskuussa työnsä tallin teknisenä johtajana ja siirtyy muihin tehtäviin Aston Martin Groupissa.

– Haluan kiittää Dania hänen panoksestaan Aston Martin Aramcolle kahden viime vuoden aikana. Dan johti tiimin menestykseen AMR23:lla, jolla saavutettiin kahdeksan palkintopallipaikkaa viime kaudella, konsernin toimitusjohtaja Andy Cowell toteaa tiedotteessa.

Fernando Alonsoa ja Lance Strollia ajattava Aston Martin on ollut kuitenkin tällä kaudella pelkkä varjo viime vuodesta. Menestystä ei ole enää tullut.

– Aston Martinissa ollessani on ollut ilo ja etuoikeus ohjata teknistä tiimiä. Minun on aika luovuttaa viestikapula, mutta odotan innolla tiimin tulevaa menestystä, joka tulee varmasti pian, Fallows kommentoi.

Aston Martin vahvisti syyskuussa kohusiirron kertomalla solmineensa sopimuksen Red Bullilta lähtevän suunnittelijagurun Adrian Neweyn kanssa.

BBC:n mukaan sopimus on viisivuotinen ja takaa Neweylle noin 35,5 miljoonan euron vuositulot. Newey aloittaa työt Aston Martinilla vuoden 2025 alkupuolella.

Lue myös:F1-sarjasta jysähti iso uutinen

LUE MYÖS: Teuvo Teräväinen ja Eeli Tolvanen taistelevat MM-kisojen tehotilastojen voitosta (LeijonaUutiset.fi)