DirtFish-sivuston arvostettu rallitoimittaja Colin Clark on antanut kuljettajille kouluarvosanat viikonvaihteessa ajetusta Rovaniemen MM-rallista. Vain yksi kuljettaja sai Clarkilta täyden kympin.
Kyseinen kuljettaja on rallin norjalaisen maailmanmestarin Petter Solbergin 19-vuotias poika Oliver Solberg, joka tosiaankin säväytti uransa ensimmäisessä WRC-kisassa.
Solberg päätyi Hyundailla kisassa seitsemänneksi, mutta ilman ylimääräistä ohjelmaa sijoitus olisi voinut ainakin pykälän parempi. Yrityksen puutteesta Ruotsin lipun alla ajavaa nuorukaista ei voinut ainakaan syyttää.
– Sensaatiomaisin debyytti nuorelta mieheltä WRC-autolla. Hänen loppusijoituksensa olisi voinut olla parempi, mutta fakta on se, että hän jäi voittajasta (Ott Tänak) vähemmän kuin puoli sekuntia kilometrillä. Hän ajoi neljänneksi ja kolmanneksi kovimmat ek-ajat kolmella ensimmäisellä pätkällä ja taisteli loistavasti seitsenkertaisen maailmanmestarin (Sebastien Ogier) kanssa, mikä kertoo hänen potentiaalistaan. Rovanperän debyytti viime vuonna Montessa oli vaikuttava, mutta sanoisin, että viime hetkellä kartanlukijaa vaihtamaan joutuneen Solbergin vastaava oli vieläkin parempi, Clark hehkuttaa.
Clark antaa Rovaniemen kisan Hyundaille lähes näytöstyyliin voittaneelle Ott Tänäkille ja toiseksi Toyotalle taistelleelle Kalle Rovanperälle molemmille arvosanan 9.
– Auton säätöongelmat saattoivat johtua ei niinkään oikein valituista testiteistä. Voitto oli tavoite, mutta MM-sarjan johtopaikka kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana oli tavallaan korvaus sille, Clark paketoi Rovanperän, 20, mallikkaan esityksen Rovaniemellä.

































