MotoGP-tiimit keskeyttivät kesätaukonsa tällä viikolla, kun Itävallan Red Bull Ringillä ajettiin kaksipäiväiset testit. Moto2-luokkaa johtava ranskalaiskuski Johann Zarco oli tyytyväinen testien antiin.
Red Bull Ring isännöi reilun kahden viikon kuluttua ensimmäistä kertaa MotoGP-kisaa, joten testipäivät palvelivat myös kisaan valmistautumisessa. Suomalaista Ajo Motorsport -tallia edustava Zarco sai kasaan 144 testikierrosta.
– Red Bull Ringin testit olivat todella positiiviset. Nämä kaksi päivää olivat todella mukavat, vaikka sade päättikin toisen päivän ennen aikaisesti. Tämä on erittäin mielenkiintoinen, mutta myös erittäin nopea rata, jossa on vain yhdeksän mutkaa. Kierrosajat ovat olleet hyviä, mutta paikkoja parantamiseen on varsin vähän, kun mutkiakin on vähän. Tämä oli tärkeä testi pyörän säätöjen ja muun kannalta. Yhteenvetona voidaan todeta, että olemme tehneet hyvää työtä, Zarco tuumasi tiimin tiedotteessa.
Myös Moto2-luokassa kilpailevan Red Bull KTM Ajo -tallin kuljettajat ajoivat tuottoisat kaksi testipäivää. MM-sarjaa johtava etelä-afrikkalainen Brad Binder summasi antia näin:
– Nämä kaksi päivää ovat sujuneet todela hyvin, ja nautin ajamisesta heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Rata ei ole erityisen tekninen, koska mutia on vain yhdeksän, tärkeintä onkin painaa täysillä ja ottaa joka sektorista kaikki irt. On mahdollista ajaa todella kovaa tietyissä kohtaa rataa, mutta on varsin vaikeaa tehdä niin koko kierroksen ajan. Löysimme pyörään toimivat säädöt, oloni on luottavainen ja vauhti oli kohdillaan.
– Red Bull Ring poikkeaa ratana muista, sieltä löytyy pitkiä suoria ja nopeita tiukkoja mutkia. Meillä oli kaksi hyvää testipäivää. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme rataan ja pyrimme löytämään pyörään hyvät säädöt. Toisena päivänä onnistuimme parantamaan rutkasti. Olen tyytyväinen näihin testipäiviin ja odotan itse kisaa innolla, kertoi puolestaan hollantilainen Bo Bendsneyder.

































