Veikkausliiga-seura Hongan pitkäaikainen kapteeni Henri Aalto lopettaa pelaajauransa, kertoo seura verkkosivuillaan.

Aalto pelaa vielä lauantaina ottelussa FC Interiä vastaan. Aalto edusti Honkaa yhteensä 316 ottelussa.

Suomen mestaruuden Aalto voitti SJK:n paidassa kaudella 2015 ja juhli Seinäjoella myös uransa toista Suomen Cupin voittoa 2016.

– Olin tunnustellut lopettamista jo muutamana syksynä. Kesän aikana päätös kypsyi painollaan lopulliseksi, monesta syystä, niin kehollisesti kuin mielellisesti. Vaikka kärsin kauden aikana valitettavista vaivoista, pelivuosia olisi halutessa riittänyt. Koen kuitenkin ulosmitanneeni tyydyttävästi potentiaalini ja lajille sekä rakastamalleni elämäntavalle omistautumisen, ja on koittanut aika aloittaa uusi elämä.

– Tunnen tällä hetkellä syvää kiitollisuutta urastani, helpottuneisuutta kirkkaasta päätöksestä ja nöyrää innostusta enteilevästä muutoksesta. Edessä saattaa toki olla monenlaisia reaktioita, joita ei voi täysin ennakoida, mutta odotan tulevaa suurella uteliaisuudella, Aalto sanoo Hongan verkkosivuilla.

– Haluan omasta ja koko Hongan huippujalkapallon puolesta kiittää Henkkaa pitkästä urasta ja aivan kaikesta mitä hän on vuosien saatossa seurallemme antanut. Tulemme muistamaan Henkan kapteenina, joka antoi meille kaikkensa ja joka todellakin ulosmittasi paljon yhteisten unelmiemme eteen. Toivon näkeväni Henkka sinut jossain kohtaa ja jossain roolissa taas Hongan mukana. Se on oikein. Kiitos vielä kerran kaikesta, kiitti manageri Hexi Arteva tiedotteessa.

Lue myös:Inter Miami petaa taas uutta jättisiirtoa – Lionel Messi saamassa vanhan aisaparinsa rinnalleen?

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)