Fulham FC hävisi sunnuntaina Valioliigassa Newcastlelle. Newcastle voitti viime hetkien maalilla 1-0.

Fulhamille jäi ottelusta kuitenkin jossiteltavaa. PäävalmentajaMarco Silvanmielestä erotuomariRobert Jonesoli kaikkea muuta kuin tehtäviensä tasolla.

– Minulla on niin paljon sanottavaa tuomaritoiminnasta, Silva aloittiSky Sportsilla.

– Mutta ensin sanon, että olen ylpeä joukkueesta. Meillä oli laatua ja halua ja osoitimme, miksi olemme pärjänneet tällä kaudella niin hyvin, Silva jatkoi, mutta palasi sitten tuomarin toimintaan:

– Tuomari. Se oli ihan selvä rangaistuspotku ja punainen kortti, jonka jälkeen peli olisi ollut ihan erilainen. Neljäs erotuomari olisi antanut sen, mutta päätuomari teki lopullisen ratkaisunsa, Silva vaahtosi.

Fulhamille tarjoutui toki yksi rankkari, muttaAleksandar Mitrovictyri mahdollisuutensa toisella jaksolla. Silva myönsi kuitenkin, että Newcastle oli tuomarin ratkaisuista huolimatta vahva.

– Minun on sanottava, että Newcastlen laatu ja fyysisyys olivat todella vahvoja. Meillä ei ollut tarpeeksi aikaa valmistautua ja Newcastle oli paljon tuoreempi kuin me, Silva sanoi.

Lue myös: Graham Potter saattoi siirtää omia potkujaan Valioliigassa – ”Meidän on ymmärrettävä tilanne”

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)