USA otti perjantaina askeleen kohti ensi vuoden jalkapallon MM-kisoja. Kotikentällään Orlandossa pelannut USA murskasi MM-karsintaottelussa Panaman 4-0.
Voitto nosti USA:n Panaman ohi kolmannelle sijalle eli viimeiselle suoralle MM-paikalle. Pohjois-, Keski-Amerikan ja Karibian MM-karsinnan kolme parasta maata pääsee Venäjän MM-kisoihin. Neljänneksi sijoittunut maa ratkaisee vielä yhden MM-paikan kohtalon Aasian karsinnasta tulevan maan kanssa.
Borussia Dortmundin 19-vuotias Christian Pulisic vei USA:n 1-0- johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Jozy Altidore osui kahdesti ennen taukoa ja lukemat olivat 3-0.
Altidoren jälkimmäinen osuma syntyi rangaistuspotkusta. USA:n viimeisen maalin teki Bobby Wood.
Perjantain myöhemmässä ottelussa MM-paikkansa jo varmistanut Meksiko isännöi lohkojumbo Trinidad & Tobagoa. Costa Rica voi varmistaa MM-paikkansa lauantain kotiottelussa Hondurasia vastaan.
Costa Rica (15 pistettä) on lohkossa kakkosena. USA (12), Panama (10) ja Honduras (9) ajavat takaa.
Viimeisen kierroksen ottelut ovat Trinidad & Tobago – USA, Panama – Costa Rica ja Honduras – Meksiko.

































