Jalkapallon Veikkausliigassa pelattiin keskiviikkona täysi kuuden ottelun kierros. Sarjakärki HJK katkaisi maalittoman putkensa tyylillä.
HJK oli pelannut ennen keskiviikkoa kaksi ottelua ja 263 minuuttia ilman maalin maalia, mutta keskiviikkona rävähti. HJK murskasi Töölössä SJK:n 6-0-lukemin. Ottelu ratkesi jo reilussa kymmenessä minuutissa.
HJK meni jo ensimmäisellä minuutilla 1-0-johtoon SJK:ta vastaan. Alfredo Morelos nousi upeasti laidasta, keskitti maalin eteen ja Vincent Onovo pääsi iskemään suoraan syötöstä pallon reppuun.
Lisää seurasi vain hetkeä myöhemmin. Morelos teki jälleen esityön, mutta hänen laukauksensa epäonnistui. Pallo pomppasi kuitenkin takatolpalle, mistä Evans Mensah pääsi iskemään numeroiksi jo 2-0.
12. minuutilla lukemat olivat jo 3-0. Pallo keskitettiin boksiin, missä se pomppi Ville Jalastolle, joka laukoi pallon verkkoon.
23. minuutilla HJK ratkaisi ottelun jo lopullisesti. Alfredo Morelos pelasi pallon boksin rajalle Moshtagh Yaghoubille, joka laukoi pallon tulisesti yläkulmaan. Näin tauolle lähdettiin 4-0-lukemissa.
Toinen jakso oli pelkkää kosmetiikkaa, mutta HJK iski vielä kahdesti. Vajaa tunti oli pelattu, kun Juha Pirinen keskitti ja Alfredo Morelos pääsi puskemaan 5-0. Morelos oli hurjassa iskussa keskiviikkona: ”Buffalo” alusti kolme osumaa ja teki itse kaksi osumaa. Morelos kaunisteli lukemia vielä ottelun lisäajalla 6-0:aan.
Kierroksen yllättävin tulos nähtiin kuitenkin Tampereella. Alavirainen kotijoukkue Ilves kaatui PS Kemin käsittelyssä 2-4-lukemin. Ariel Ngueukam vei Ilveksen 19. minuutilla 1-0-johtoon, mutta sen jälkeen PS Kemi karkasi avausjaksolla jo 3-1-johtoon. PS Kemin hahmo oli kaksi maalia viimeistellyt Rasmus Karjalainen.
PS Kemin voitto oli arvokas, sillä HIFK joutui taipumaan 1-1-tasapeliin Vaasassa. HIFK siirtyi ottelussa johtoon vasta 88. minuutilla, kun Pekka Sihvola iski kulmapotkusta pallon verkkoon. Sihvolalle maali oli jo kauden neljäs. HIFK joutui kuitenkin jälleen pettymään. Lisäajalla VPS nousi nimittäin tasoihin Juho Lähteen osumalla. HIFK putosi 11. sijalle tasapelin myötä.
FC Inter ja FC Lahti jäivät keskiviikon kierroksella 0-0-tasapeliin. Näin Interin valmentaja Shefki Kuqi jäi edelleen ilman voittoputkea.
Tasapelit olivat kovaa valuuttaa keskiviikkona, sillä myös JJK ja KuPS jäivät omassa ottelussaan ilman maaleja. HJK:n ja PS Kemin lisäksi voittoon ylsi kierroksella vain IFK Mariehamn, joka kaatoi RoPS:n 2-1-lukemin.
Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville)
Veikkausliigan tulokset keskiviikkona 31.5:
HJK-SJK 6-0
FC Inter-FC Lahti 0-0
IFK Mariehamn-RoPS 2-1
Ilves-PS Kemi 2-4
JJK-KuPS 0-0
VPS-HIFK 1-1

































