Chelsea on tavoitellut Sevillaa edustavaa ranskalaistopparia Jules Koundea nyt jo vuoden verran riveihinsä. Lontoolaisseura ei ole siinä onnistunut ja ei onnistu jatkossakaan, mikäli se on Liverpoolista kiinni.
Kounden, 23, ympärillä käy nyt melkoinen kuhina. Manchester United ehti ilmoittautua jo talvella Chelsean haastajaksi ja myös Real Madridin sekä Barcelonan tiedetään ottaneen Kounden tutkaansa.
Espanjalaisen Fichajesin tietojen mukaan kuitenkin Liverpool on juuri nyt se seura, joka on vahvimmilla Kounden osalta.
Lähde uutisoi, että Pool on päättänyt lyödä Chelsean väännössä Koundesta, jonka hintalappu saattaa kivuta edelleenkin noin 80 miljoonan euron tuntumaan, eli viime kesän lukemiin. Kyse on Kounden sopimuksen ulosostohinnasta.
Ranskan maajoukkueessa viime vuonna debytoineella Koundella on reilut kaksi vuotta sopimusta jäljellä.
Lue myös:”He pelkäävät Vladimir Putinia” – ukrainalaispelaaja antaa palaa täydeltä laidalta venäläistähdille
































