Suomen U17-tytöt voittivat keskiviikkona EM-jatkokarsintalohkonsa ja etenivät toukokuussa Liettuassa pelattavaan lopputurnaukseen. Palloliiton varapuheenjohtaja Katri Mattsson on päässyt läheltä seuraamaan pitkäjänteistä hyvää työtä, jota muun muassa vuonna 2001 syntyneiden joukkueessa on tehty.
Suomi voitti jatkokarsinnoissa Ruotsin 4-1 ja pelasi Ranskan kanssa 2-2-tasapelin. Päätösottelusta Skotlantia joukkue tarvitsi viiden maalin voiton ja sen ryhmä myös taisteli. Ranska jäi lohkossa toiseksi tasapistein, maalin heikommalla maalierolla.
– Tämä on valtavan iso juttu suomifutikselle. Pääsimme kisoihin pelaamalla ja millaisesta lohkosta vielä. Ranska, Ruotsi ja Skotlanti ovat merkittäviä jalkapallomaita. Varsinkin Ranskan tiputtaminen on osoitus siitä, että pelaajat ja tausta ovat tehneet loistavaa työtä, Mattsson kehuu.
– Marko Salorannan valmennusryhmän lisäksi pelaajien arkinen työ on ollut hyvää ja laadukasta. Tällä saavutuksella on varmasti juurensa niissä muutoksissa, joita tyttöpuolella on tehty joitain vuosia sitten. Työtä on alettu tekemään yhdessä seurojen kanssa. Maajoukkueleirit ovat tärkeitä, mutta arki on kuitenkin se kaikkein merkittävin asia.
Lähde: Palloliiton verkkosivut

































