SJK Akatemian valmentaja Stevie Grieve jatkaa YkkösLiiga-joukkueen valmentajana myös kaudella 2024.
Grieve aloitti Seinäjoella viime huhtikuussa. Kausi SJK Akatemian kanssa Ykkösessä ja Kolmosessa on ollut menestyksekäs.
– YkkösLiiga-joukkueen valmentajana myös kaudella 2024.– Olen tietenkin iloinen, että pääsimme sopimukseen, ja olemme puhuneet tästä jo kesästä alkaen. Saimme kuitenkin kauteen todella hienon startin, vaikka en päässytkään joukkueen mukaan vielä pre-seasonilla. Mika Ojala oli siinä vaiheessa isona apuna, sitten sain Arttu Aromaan ja Mikko Kujalan vielä avukseni.
– Muutenkin meillä on ollut todella hyvät välit koko staffin kesken heti alusta alkaen. Asiat alkoivat rullaamaan hyvin, ja samalla vielä Kolmosessa pelannut joukkue aloitti kauden hienosti, kommentoi Grieve seuran tiedotteessa.
SJK:n seurajohdossa ollaan myös hyvin mielissään Grieven jatkosta.
– Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, miten hyvin Stevie pääsi sisään SJK:hon ja toi vaikutuksensa pelaajakehitykseen, tehden siitä entistä vahvempaa. Ensi kaudelle jatkuvuus on tärkeää, kun jatkamme pelaajapolkumme vahvistamista, ja annamme tulevaisuudessakin nuorille lupaaville pelaajille mahdollisuuksia tulla ammattilaisjalkapalloilijoiksi. Joko edustusjoukkueessamme, tai jopa vielä pidemmälle, ammattilaiseksi maailmalle, sanoo SJK:n urheilupuolen tekninen johtaja Richard Dorman tiedotteessa.

































