Kun 336 miljoonaa euroa maksanut Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus elokuussa 2020 valmistui, kehuttiin tuloksia tiedotteissa ja niitä siteeranneissa medioissa kilpaa. Vuonna 1938 valmistunut historiallinen areena oli ehostettu ja jälleen valmis isännöimään suurtapahtumia.
Onhan rakennus kieltämättä kaunis ja historiallinen. Laulajana ja näyttelijänä profiloitunut Paula Vesala myönsi Olympiastadionin peruskorjaukselle arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon. Museovirasto ja poliittisen päätöksen peruskorjauksesta tehnyt entinen ministeri Paavo Arhinmäki saivat Vesalan päätöksellä paukutella henkseleitään.
Peruskorjaus maksoi siis 336 miljoonaa euroa. Samalla hinnalla olisi saanut kokonaan uuden modernin stadionin, joka ulkokuoreltaan olisi voinut näyttää vuonna 1938 rakennetulta stadionilta. Näin tehtiin esimerkiksi Berliinin olympiastadionin tai Moskovan Luzhnikin stadionin tapauksissa.
Museovirasto katsoi kuitenkin tarpeelliseksi, että sisärakenteita tulisi suojella. Juuri sisärakenteet toivatkin veronmaksajille järkyttävän suuren laskun.
Urheiluareenat ovat ensisijaisesti olemassa kuitenkin katsojia varten. Areenoiden kunnossapito rahoitetaan markkinatalousmaissa yleisötapahtumilla.
Peruskorjauksen jälkeen Olympiastadionin yleisökapasiteetti laski 36 000:een, kun ennen remonttia se oli 39 784 katsojaa. Aitioita ei sisärakenteiden suojelun takia voinut peruskorjauksen yhteydessä paljoakaan rakentaa. Liiketoimintamahdollisuudet stadionin tilaisuuksissa jopa heikentyivät.
Lauantaina Suomen ja Ukrainan välisessä jalkapallon MM-karsintaottelussa suututtivat valtavan pitkät vessajonot sekä myyntipisteiden vähyys. WC-tiloja ei ole voinut sijoitella riittävästi eri puolille stadionia sisärakenteiden suojelun takia. Valtavan pitkät jonot myyntipisteille puolestaan tukkivat käytäviä.
Suomessa mielellään korostetaan, kuinka hienosti suomalaiset osaavat järjestää urheilutapahtumia. Monilla ulkomaisilla areenoilla vierailleet katsojat eivät voineet moisille väitteille kuin nauraa todistaessaan lauantain ottelun wc-kaaosta tai valtavia jonoja myyntipisteille.
Olympiastadion on jälleen karu esimerkki siitä, miten suomalainen urheiluelämä elää vuodessa 1952. Uuden tapahtuma-areenan rakentamisen sijasta päätettiin pystyttää museo. Katsojien viihtyvyyden ja tarpeiden sijasta otettiin huomioon rakennushistorioitsijoiden tarpeet.
Olympiastadion peruskorjattaneen seuraavan kerran 2070-luvulla. Silloin mietittäneen nykyisen kyhäelmän purkua, ellei sitä ennen rakenneta uutta stadionia yksityisillä varoilla. Se maksaisi noin 350 miljoonaa euroa.
Teksti Otto Palojärvi
