Argentiina koki myöhään tiistai-iltana karmean nöyryytyksen Madridissa pelatussa maaottelussa Espanjaa vastaan. Isännät murjoivat Argentiinan maanrakoon murskalukemin 6-1. Ottelun loppu oli liian rumaa katseltavaa myös Argentiinan tähtihyökkääjälle Lionel Messille.

Jalkaansa poteva Messi seurasi ottelua VIP-aitiosta käsin. Hän päätti kuitenkin ummistaa lopulta silmänsä omiensa murhenäytelmältä ja poistui aitiosta vartti ennen teurastuksen päättymistä.

Argentiinan järkyttänyt päävalmentaja Jorge Sampaoli ei sortunut selittelemään selkäsaunaa Messin poissaololla. Messikään ei olisi välttämättä pystynyt kääntämään varsinkin jälkimmäisellä jaksolla totaalisesti Espanjan hallussa edenneen ottelun kulkua.

– Espanja läimäisi meitä oikein kunnolla, Sampaoli aloitti synkän yksinpuhelun.

– Emme odottaneet Espanjan olevan sentään näin vahva. Tästä ei voi muuta kuin ottaa opiksi. Tällaisia asioita ei saa tapahtua meille MM-lopputurnauksessa, Sampaoli viittasi tulevan kesän ja Venäjän suuntaan.

Rajuimmin Argentiinaa ryvetti kolme maalia viimeistellyt Isco. Diego Costa, Thiago Alcantara ja Iago Aspas onnistuivat kertaalleen.

Argentiinan kuparisen rikkoi Nicolas Otamendi.

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)