
Bayern Leverkusenia kipparoiva Lukas Hradecky on kertonut kylmän tosiasian. Bundesliigan mestaruuden uusiminen edellyttäisi Leverkusenilta jo pientä ihmettä.
Bayern München johtaa sarjaa 21 kierroksen jälkeen kahdeksan pisteen erolla toisena olevaan Bayer Leverkuseniin, joka päätyi viime viikonvaihteessa kohtalokkaasti maalittomaan tasapeliin Wolfsburgin kanssa.
Leverkusen isännöi Bayernia ensi lauantaina. Xabi Alonson luotsaama Leverkusen on silloin pakkovoiton edessä.
– Tapa, jolla Bayern pelaa tällä hetkellä…Mahdollisella kotivoitolla voisimme ehkä häiritä Bayernin vauhtia hieman. Mutta silloinkin se on tietysti vaikeaa. Emme uskoneet, että he pelaavat näin hyvin, Hradecky myöntää.
Ja myöntää myös sen, että piste-ero alkaa olla auttamattomasti liian suuri.
– Valitettavasti ero on kasvanut aivan liian suureksi. Ero viime kauteen on se, että ne pelit, joita emme ole nyt hoitaneet, voitimme viime vuonna. Valitettavasti sieltä se kahdeksan pisteen ero tulee. Tuo viikonloppu (tasapeli Wolfsburgia vastaan) ei tee tavoitteemme ja unelmamme saavuttamisesta helpompaa.