Cristiano Ronaldo teki viime syksynä satumaisen paluun vuosien tauon jälkeen, kun hän palasi Manchester Unitedin riveihin.
Satutarina tuntui jatkuvan vielä Mestarien liigan alkulohkovaiheessa, mutta muutoin Ronaldon ja Man Unitedin liitto ei ole ollut kovinkaan kaunis satu toistaiseksi.
Tämä on käynnistänyt myös siirtohuhut Ronaldon ympärillä. On huhuttu, että Ronaldo haluaa jättää Man Unitedin mahdollisesti jo ensi kesänä.
Lisää vettä kiukaalle heittää nytFootball Transfers-sivusto. Se kertoo, että Ronaldo todella suunnittelee jättävänsä ManU:n.
Sivuston saamien tietojen mukaan Ronaldo haluaisi siirtyä PSG:hen Lionel Messin seurakaveriksi, mutta vain siinä tapauksessa, jos ManU ei selviä ensi kauden Mestarien liigaan. ManU on tällä hetkellä sarjassa viidentenä ja tällä sijoituksella se jäisi UCL:stä ulos.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös:Manchester Unitedia nöyryytettiin derbyssä – Cristiano Ronaldo pakeni Portugaliin
































