
Suomen maajoukkueen luottopuolustaja Paulus Arajuuri odottaa innolla tulevaa EM-kisaturnausta. Huuhkajat aloittaa turneen lauantaina Tanskaa vastaan.
Panokset ovat kovat. Arajuuri kertoo kuitenkin, että joukkueen sisällä on tehty tärkeä huomio: pelaamisesta on pystyttävä nauttimaan.
– Aika pitkään olen saanut pelata futista, mutta näin tärkeää ottelua en ole vielä koskaan päässyt pelaamaan. Mutta olemme miettineet paljon sitä, että meidän pitää pystyä nauttimaan ja olla ylpeä sekä kiitollisia siitä, että olemme täällä.
– Meillä on hyvä itseluottamus – olemme osoittaneet itsellemme, että voimme pärjätä. Tiedämme mihin pystymme, ja uskon tuloksen tulevan sitä kautta, että pystyy mahdollisimman hyvin sulkemaan kaiken ulkopuolisen ympäriltä ja keskittyy joukkueeseen ja omaan pelaamiseen. Kun joka jätkä antaa kaikkensa, uskon että siitä tulee hyvä tulos, jatkoi Arajuuri.
Arajuuri on muodostanut Joona Toivion kanssa mainion toppariparin. Hän kertoo, että pitkän yhteistyön luoma kemia näkyy tekemisessä.
– Joona on hyvä ystävä ja loistava fudispelaaja. Olemme tunteneet toisemme tosi pitkään ja meillä on ollut aina sama päävalmentaja, kun olemme pelanneet yhdessä. Jaamme samat puolustuspelin periaatteet. Maajoukkuetasolla se on tosi harvinaista päästä pelaamaan yhdessä näin paljon ja pitkään. Kentällä tilanteet menee nopeasti ja siinä ei ole aina aikaa jäädä miettimään – yhteispelin pitää tulla selkärangasta.
Lähde: Palloliiton verkkosivut