Helsingin Jalkapalloklubin U19-joukkue teki keskiviikkona suomalaista jalkapallohistoriaa. Nuoret helsinkiläiset nappasivat 1–0-vierasvoiton turkkilaisesta Trabzonsporista ja eteni ensimmäisenä suomalaisjoukkueena UEFA Youth Leaguen kolmannelle kierrokselle.
Ottelu Turkissa oli kaikkea muuta kuin helppo. Kotiyleisön hurmoksessa pelannut Trabzonspor painosti, mutta HJK puolusti uhrautuvasti ja odotti hetkeään. Ratkaisu nähtiin toisella puoliajalla, kun Toivo Mero laukoi vapaapotkusta pallon vastustamattomasti turkkilaismaaliin.
Tilannetta helpotti Trabzonsporin pelaajan ulosajo noin puoli tuntia ennen päätösvihellystä, mutta HJK joutui silti kestämään kovaa painetta loppuhetkillä. Loppunumerot 1–0 merkitsivät yhteistulosta 3–2 helsinkiläisten hyväksi ja paikkaa kolmannelle kierrokselle – saavutusta, johon yksikään suomalaisseura ei ollut aiemmin yltänyt.
HJK jatkaa nyt historiallista taivaltaan belgialaista KRC Genkiä vastaan. Otteluparin ensimmäinen osa pelataan marraskuun lopulla ja toinen joulukuun alussa. Voittaja etenee kymmenen parhaan kansallisen mestarin joukkoon Youth Leaguen pudotuspeleihin, joissa vastassa ovat Euroopan suurseurojen akatemiat.
– Jätkät tekivät hyvää duunia, voitto ja jatkoonpääsy olivat tänään tärkeintä. Peli oli hankala, mutta missään vaiheessa ei ollut selkeää uhkaa vastustajalta. Pojat saavat olla ylpeitä itsestään, päävalmentaja Perparim Hetemaj iloitsee.






























