
HJK tiedottaa tehneensä loppukauden mittaiset sopimukset keskikenttäpelaaja Filip Rogicin sekä wingback Nicholas ”Niko” Hämäläisen kanssa. Molempien sopimukset allekirjoitettiin maanantaina, joten kaksikko on periaatteessa edustuskelpoinen jo Mestarien liigan otteluparissa Moldea vastaan.
Maanantai-iltana Töölöön saapunut 30-vuotias Rogic on Allsvenskan-konkari. Hänellä on takana kolme kautta Örebrossa (2017-2019), kaksi AIK:ssa (2020-2021) ja viime vuosi Siriuksessa, jonka harjoituksissa Rogic on ollut tänäkin kesänä mukana. Runsaassa 120 Ruotsin liigan ottelussa hän on tehnyt 25 maalia ja pohjustanut 15.
Ruotsin ulkopuolella Rogic on pelannut kahdessa maassa. Alkuvuoden 2023 hän pelasi Thaimaassa ja voitti Buriram Unitedin paidassa maan mestaruuden sekä Thaimaan Cupin. Vuosikymmenen vaihteessa Rogic piipahti vuoden verran Venäjän liigan Orenburgissa.
Työteliäs keskikenttäpelaaja on pelannut urallaan lukuisilla pelipaikoilla mutta viihtyy parhaiten keskikentän keskustassa. Klubissa hänen pelinumeronsa on 8.
Hämäläinen, 26, on suomalaisille tuttu mies Huuhkaja-paidasta, jota hän on kantanut kentällä 12 kertaa ja oli mukana myös vuoden 2021 EM-kisaryhmässä.
Yhdysvalloissa kasvanut Hämäläinen oli kirjoilla Englannin Championshipissä QPR:ssä peräti kahdeksan vuotta, kunnes pelaaja ja seura purkivat sopimuksensa kesäkuun lopussa.
Valtaosan QPR-ajastaan Hämäläinen vietti kuitenkin lainalla, ja lainaseuroja kertyi peräti kuusi: Dagenham & Redbridge, Los Angeles FC, Kilmarnock, LA Galaxy, Botafogo ja viimeksi viime kevään Belgian R.W.D. Molenbeek.
Hämäläinen pukeutuu Klubissa paitaan numero 3 ja liittyy joukkueen mukaan mahdollisimman pian.
– Filip on kokenut, dynaaminen ”box-to-box”-keskikenttämies, jolla on hyvä syöttövalikoima ja myös kamppailuvoimaa. Niko taas on nopea ja taitava laitapuolustaja/wingback, joka on jo osoittanut kansainvälisen tasonsa Huuhkajissa. Nyt hän hakee meiltä uutta nostetta uralleen ja on itselleni tietysti maajoukkueesta erittäin tuttu pelaaja, päävalmentaja Toni Korkeakunnas kommentoi Klubin tiedotteessa.
Lähde: HJK
Lue myös:Cristiano Ronaldo on saamassa tappelupukarin rinnalleen
Lue myös:Nyt tuli kova väite: PSG on hyväksynyt saudiseuran megatarjouksen Kylian Mbappesta