Helsingin IFK pelasi keskiviikkona jalkapallon Veikkausliigassa jo kauden kuudennen tasapelinsä. 1-1-tulos Vaasasta VPS:n vieraana on kelvollinen tulos, mutta tapa, jolla se tuli, oli katkera.
HIFK meni aivan ottelun lopussa Pekka Sihvolan osumalla 1-0-johtoon, mutta kotijoukkue VPS nousi lisäajalla tasoihin. Hyppysissä ollut voitto karkasi HIFK:lta jälleen kerran kalkkiviivoilla.
– Tämä oli jälleen kerran opetus meille. Toivotaan, ettei näitä oppirahoja tarvitsisi hirveän montaa kertaa enää maksella, HIFK:n maalilla pelannut Tomi Maanoja harmitteli seuransa sivuilla.
Ottelu oli luonteeltaan erikoinen. Kummatkin joukkueet puolustivat tiiviisti, eikä maalipaikkoja juurikaan syntynyt.
– Olihan tuo vähän erilainen ottelu. Vähän maalipaikkoja. VPS:n pystyjuoksujen kanssa saimme olla hereillä. Puolustuksemme hoiti tilanteet ja aika hyvin saimme otettua ne pois, Maanoja sanoi.
HIFK putosi sarjataulukossa jo karsijan paikalle, sillä PS Kemi voitti samaan aikaan oman ottelunsa Ilvestä vastaan.

































